Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Nousiainen luopuu opettajalomautuksista

Nousiainen ei lomauta kunnan palkkalistoilla olevia opettajia tänä vuonna. Kunnanhallitus muutti huhtikuista päätöstään, jonka mukaan opettajien lomautusaika olisi ollut seitsemän päivää. Kunnille tarjoutui mahdollisuus hakea kesäkuussa valtionavustusta koronaviruksen aiheuttamien muutosten korjaamiseen peruskoulu- ja lukio-opetuksessa sekä varhaiskasvatuksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Nousiaisille avustusta runsaat 105 000 euroa, josta laaja-alaisen erityisopettajan palkkaamiseen varattiin 50 000 euroa ja tukiopetustuntien lisäämiseen 26 000 euroa. Valtionavustuksen hakuehdoissa oli kuitenkin maininta, jonka mukaan valtio perii todennäköisesti tukisumman osin tai kokonaan takaisin, jos kunta lomauttaa avustuskohteiden toiminnoista kuluvan lukuvuoden aikana. Laskelmien mukaan opettajien seitsemän päivän lomautus olisi tuottanut Nousiaisissa säästöä 63 000 euroa. Näin taloudelliset seikat eivät enää puoltaneet opettajalomautuksia. Opetushallituksen ohjeiden mukaisesti ryhmien yhdistämistä olisi vältettävä. Jos Nousiaisissa oli lomautettu opettajia, opetusryhmiä olisi jouduttu yhdistämään. Esiopetuksessa Henrikin yhtenäiskoulun ryhmät on hajautettu Nuppulan ja Vappulan päiväkoteihin. Tilat eivät olisi riittäneet ryhmien yhdistämiseen eikä esikouluopettajien lomautus vuorotellen olisi ollut mahdollista. Taloussyiden lisäksi Nousiaisten uuteen lomautuspäätökseen vaikutti toiminnallisuus. Normaalioloissa opettajat olisivat osallistuneet lomautukseen samalla tavalla kuin muutkin ammattiryhmät, mutta nyt lomautukset olisivat hankaloittaneet huomattavasti opetustyötä koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Nousiainen päätti keväällä, että kunnan henkilöstö lomautetaan tuotannollisten ja taloudellisten syiden vuoksi 12 päiväksi. Tästä opettajien seitsemän päivän lomautusaika oli poikkeus. Kesäkuun alussa käynnistyneet lomautukset on pääsääntöisesti pidetty. Ainoastaan kirjaston henkilöstöllä on jäljellä muutamia lomautuspäiviä, jotka on tarkoitus pitää joulun välipäivinä. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan opettajien lomautus piti toteuttaa vasta syksyllä. Opettajat eivät ole olleet lomautettuina. Vain kolmen virkarehtorin lomautukset on pidetty.