Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Naantalissa maskeja vähävaraisille ja koulukyytiläisille

Naantalin sivistyspalveluissa valmistaudutaan jakamaan kasvomaskit niille yli 15-vuotiaille peruskoululaisille, jotka ovat koulukuljetuksen piirissä. Jakelu alkaa ensi viikon alussa ja kasvomaskit jaetaan näiden oppilaiden omissa kouluissa. Lisäksi maksuttomien kasvomaskien jakelu vähävaraisille on valmisteilla. Kasvomaskisuosituksen mukaan jokainen hankkii maskinsa itse. Valtioneuvosto edellytti kuitenkin maskisuositusta koskevassa päätöksessään kuntien huolehtivan siitä, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat kuntalaiset saavat maskit käyttöönsä. Naantali on ryhtynyt toimenpiteisiin kasvomaskien hankkimiseksi ja jakelun järjestämiseksi. Kaupunki tiedottaa tarkemmin kasvomaskien jakelutavasta ensi viikolla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi torstaina suosituksen kasvomaskien käytöstä tietyissä tilanteissa toisten ihmisten suojelemiseksi. Suositus koskee tilanteita, joissa lähikontakteja ei aina voi välttää eli esimerkiksi joukkoliikenteessä. Kasvomaskisuositus koskee vain yli 15-vuotiaita, sillä kasvomaski ei sovellu lapsille.