Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Alussa oli pakina

Vierailevan päätoimittajan luontaisetuihin kuuluu tila kolumnille. Edellisestä onkin jo aikaa tasan 20 vuotta. Turun Sanomiin kirjoitin koko 1990-luvun, yhteensä 113 juttua. Oli ilo olla kolumnistina kovassa seurassa, Esko Ahosta Niinistöön ja Väyrys-Paavoon . Kolumnistilla on vapaus yhdistellä asioita elämän eri aloilta ja punnita eri vaihtoehtoja. Ministeri, urheilupomo tai tutkimuksen ammattilainen/tutkija saa luvan vapautua asiantuntijan ryppyotsaisesta roolistaan ja heittäytyä pohdiskelijaksi ja epäilijäksi. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja uskoa itse olevansa oikeassa. Toimituksen punakynä ei puutu jutun sisältöön. Asiantuntijavaltaisuudelle julkinen, popularisoiva kirjoittelu tekee napakkaa vastarintaa. Kirjoitin itäblokin vapautumisesta: Maailman pisin sika (pää söi Virossa, kinkut oli Moskovassa), Hyppy suureen tuntemattomaan ( Lech Walesa ), miesten(kin) tasa-arvosta (Miespoliittinen ohjelma), Linkolasta (Myyttimies Linkola) ja ydinvoimasta (Missä on Kiova?). Meribiologiasta, omasta alastani, sain aikaan vain pari kolumnia. Lukijapalaute jäi vähiin. Väkivallalla uhkailtiin kerran. Juttujani oli luettu koulujen aamunavauksissa (kiva!). Kaikkein imartelevin palaute tuli aamubussissa: Hei – sun KUVA oli lehdessä! Kannustava kiitos lukijalta, kaiken puurtamisen jälkeen. Kolumneissa kirjoittaja puhuu suoraan lukijakunnalleen. Niihin on hyvä saada sopimaan ainakin yksi omakin kannanotto. Joskus siitä nousee oivallus, konstapylkkäsmäinen sininen ajatus. Juttujen rustaaminen on vaativa harrastus. On kuljettava tarkkana kuin tuulihaukka etsimässä seuraavan jutun aineksia. Aina niitä ei noin vain putoa hyvän ja pahan tiedon puusta. Mitä oli ennen kolumneja ja mitä niiden jälkeen? Alussa oli pakina, lyhyt ja kevyt ja kirjoitus, jolla on yleensä lehdessä vakiopaikka. Varttuneimmat lukijat muistanevat tyylilajin taitajista Uuden Suomen Ollin eli Väinö Nuortevan , Ilta-Sanomien Bisquitin ( Seppo Ahti ) ja Helsingin Sanomien nimimerkit Origo ( Jouni Lompolo ) ja Pii ( Pirkko Kolbe ). Kauan ennen heitä pakinoita kirjoitti sotavuosien kovan linjan Pekka Peitsi. Nimimerkin takaa kuoriutui rauhan tultua kukapa muu kuin Urho Kekkonen . Pakinoita olemme myös saaneet kuunnella F. E. Sillanpään joulumuisteloina tai katsella Markus Kajon mainioina Kettus-ohjelmina televisiossa. Uuden ajan kolumni on blogi. Näitä verkkosivustoja kuuluu olevan yli 600 miljoonaa! Tietokoneeltani kului peräti 0.41 sekuntia niiden hakemiseen. En tullut yhtäkään lukeneeksi. Valinnan varaa on toki kosolti, joka alalta ja ihmiselon kaikista vaiheista, syntymästä hautajaisiin ja tuonpuoleiseen elämään. Blogeissa on tapana päivittää kirjoituksia, mitä useammin, sitä parempi. Myös vanhat kirjoitukset ja niiden saamat kommentit ovat esillä. Antaa olla. Kesälukemiseksi luonnikkaampia hyllyssäni ovat vaikka Veikko Huovisen Lentsu tai Tuomas Kyrö n Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja. Valitsen Lentsun, siitä oppii ymmärtämään, miten ovelasti virus leviää. Tai sinilevä. Meri kukkii sairauttaan, taas kerran. Levälautat eivät ole mitenkään uusi ilmiö, mutta nyt poikkeuksesta näyttää muodostuneen sääntö. Leväkukinnat ovat jokakesäinen riesa ja niiden laajuus ennen näkemätön. Niin on viruksenkin. Kriisitilanteessa menetellään kuten aina ennenkin – etsitään syntipukkeja. Meren vesi kirkastuu talvella ja historia toistaa itseään: mikä on pois silmistä on pois mielestä. Ainakin seuraavaan kesälomakauteen asti. Entä pandemia, mihin asti se? Nyt järki käteen, pestään kädet ja pysytään terveinä. Ja kotona. Erkki Leppäkoski