Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Nousiaisten maalausfirmassa on löytynyt sopiva yrityskoko

Elettiin 1960-luvun loppuvuosia. Mauno Helin työskenteli tuolloin pomotehtävissä helsinkiläisessä maalausliikkeessä. Matka jatkui kuitenkin Turun seudulle. – Perustin silloin toiminimellä yhden miehen maalausyrityksen. Kai se johtui osittain siitä, että suvussa on ollut yrittäjämeininkiä, Helin muistelee. Uusi yrittäjä pääsi ensimmäisellä työkeikallaan mukaan jättihankkeeseen, kun Turkuun rakennettiin Tyksin U-sairaalaa. Muuten toiminta pysyi pitkään pienimuotoisena: Helinin puoliso hoiti firman paperityöt omien töidensä ohella ja vielä 1980-luvun puolivälissä palkkalistoilla oli vain pari–kolme työntekijää. – Lisäksi Turun Kauppatorin vinoparkki oli sellainen työnvälitystoimisto, josta haettiin tarvittaessa äijiä töihin. Se oli täysin laillista touhua ja niin tekivät muutkin. Enää ei saa samalla alan ammattilaisia päiväksi tai viikoksi töihin muuten kuin vuokrafirmojen kautta. Maalausliike Helin Oy:n toimitusjohtajana on nyt toiminut viitisentoista vuotta Mauno Helinin poika Ilkka Helin . Perustajaisä on siirtynyt yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. – Tällaisessa firmassa toimitusjohtaja tekee kaikkia juoksupojan hommista alkaen, Ilkka Helin kuvailee. Yritys ryhtyi suurempiin investointeihin 1980-luvun loppupuolella juuri ennen lamavuosia. – Lama-aikana ei juuri investoitu, vaan yritettiin pitää firma pystyssä. Tässä auttoivat tarkka taloudenpito, hyvä muuntautumiskyky ja laaja-alainen asiakaskunta. Kun esimerkiksi uudisrakentaminen tyssäsi laman aikana, emme olleet pelkästään sen armoilla. Leipä saatiin silloinkin pöytään, vaikka se saattoikin muuttua näkkileiväksi. Yritystä kannatteli laman yli myös se, ettei toimintaa pyöritetty velkarahalla. – Lisäksi yritystoiminnassa tarvitaan myös tuuria. Laman jälkeen 1990-luvun puolivälissä yritys rakensi ensimmäiset omat toimitilat Nousiaisiin. Sitä ennen kalusto oli vuokratiloissa eri puolilla lähiseutua. – Pääosa asiakkaista on Turun kaupunkiseudulla, joten sijainti Nousiaisissa on nyt hyvä etenkin moottoritien valmistumisen jälkeen. Helinin maalausyritys toimii pääasiassa rakennusliikkeiden alihankkijana. Myös julkiset yhteisöt ja kunnat tarjoavat töitä, mutta omakotitalojen maalauskeikkoja yritys ei juuri tee. Esimerkiksi Nousiaisissa Henrikin yhtenäiskoulun tasoite- ja maalaustyöt ovat nyt alkuvaiheessa. – Uudis- ja peruskorjauskohteet työllistävät. Lisäksi teemme remontti- ja kiinteistöhuoltohommia sekä teollista pintakäsittelyä yhteistyökumppaneiden kanssa. Jatkonäkymät ovat hyvät, sillä rakentaminen jatkuu, vaikka välillä ala vähän notkahtaisikin. Tarkoituksena on jonkin verran enemmän satsata kiinteistöpuolelle tarjoamalla yrityksille vuokratiloja. Lisää hallitilaa on tulossa Maskun Ratatielle. Nousiaisten maalausfirma on vakiintunut runsaan 20 työntekijän yritykseksi ja liikevaihto pyörii kahden miljoonan euron paikkeilla. – Meillä ei ole laajentumissuunnitelmia, sillä yrityksen koko on nyt sopiva Turun seudulla. Mestaa ei riitä kaikille, jos ala hiukan notkahtaa, Ilkka Helin sanoo. Helin myöntää, että ammattitaitoisen työvoiman hankinnassa on ollut pieniä pulmia. – Nyt eletään murroskautta. Vielä 1980-luvulla nuoria hakeutui runsaasti ammattikoulun raksapuolelle, mutta nyt tilanne on muuttunut. Tämä ei johdu palkkauksesta, sillä rakennusalan ammattilaisille maksetaan hyvin. Helinin yrityksessä on puolenkymmentä ulkomaalaista työntekijää, jotka ovat jo kotiutuneet Suomeen. – Meillä on väkeä Iranista, Venäjältä, Turkista ja Bulgariasta. Sillä ei ole merkitystä, onko henkilökunnassa suomalaisia vai ulkomaalaisia, koska arvostamme kaikkia hyviä työntekijöitä. Vaikeus on se, että kun pitkäaikaiset työntekijät vanhenevat ja jäävät eläkkeelle, nuoria ei meinaa löytää tilalle. Lisäksi työ on sen verran kuormittavaa, ettei kaikkien kunto kestä eläkevuosiin saakka, toimistopäällikkö Pia Vahtera toteaa. Maalausliike Helin on Suomen Yrittäjien ja Pintaurakoitsijat-yhdistyksen jäsen.