Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

MS Parman nuorille yöviestin voitto

Nuorten yösuunnistusviesti Espoon Oittaan ulkoalueella päättyi MS Parman lopulta selvään voittoon lauantai-aamuna. Kello 3.30 alkaneessa viestissä tarjolla oli eritasoisia osuuksia niin pimeää kuin valoisaakin. Viestin esikuva löytyy länsinaapurin nuorten Tiomilasta, joka tänä kesänä jäi koronan vuoksi järjestämättä. MS Parman viestin avasi Samuli Rousku , joka läksi heti paukusta vauhdilla matkaan pysyen kärkiporukassa, joka pääsi muilta karkuun jo alkupään rasteilla. Yleisörastin jälkeen Rousku otti tahtipuikon omaan käteensä ja tuli vaihtoon kärjessä puoli minuuttia ennen Kouvolan Rastia. – Pysyin kartalla koko matkan ja tossu liikkui hyvin, Rousku kommentoi. Aleksi Karttilan pitkä tauko yösuunnistuksessa näkyi suorituksessa. Poika eteni kuutosrastin tuntumaan vielä kärjessä, mutta peitteisessä maastossa ollut kivi jäi kuitenkin huomaamatta. Lopulta sijainti piti varmistaa kehäkolmoselta ja aikaa tuhraantui yli kymmenen minuuttia. Sijalta neljä matkaan päässyt Niklas Ekström oli osuudellaan ylivoimainen. Osuuspohja toi kärjen jo reilun parin minuutin päähän. Edellä olivat enää Kouvolan Suunnistajat ja kymmenen sekuntia ennen MS Parmaa vaihtanut Espoon Suunta. Neljännellä osuudella kolme viestinviejää joukkueesta lähti samaan aikaan samalle radalle. MS Parman kolmikosta Matias Lautamäki, Topias Muukkonen ja Lauri Aalto lopussa vahvin oli Muukkonen, joka vaihtoi kärjessä 11 sekuntia ennen Kouvolaa. Ankkuriosuudella viesti ratkesi jo ykkösrastilla, jonka MS Parman ankkuri Wille Lautamäki naulasi suoraan, kun taas Kouvolan Suunnistajille tuli usean minuutin koukerot ennen rastin löytymistä. Jatkossa virheittä edennyt Laitamäki alkoi tasaisesti kasvattaa eroa ja maaliin tultaessa sitä oli jo neljä ja puoli minuuttia. – Hallittu ja tasaisen varma suoritus, Laitamäki kuittasi.