Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sinikka Rikkilä on Mynämäen Vuoden Lauri – Nimitys julkistettiin Wirmon toritapahtumassa

Mynämäen Vuoden Lauri on tänä vuonna Sinikka Rikkilä . Valinnan tekee vuosittain kunnan kasvatus- ja sivistyslautakunta. Valinta julkistettiin tänään lauantaina Mynämäessä Wirmon toritapahtumassa. – Vuoden Lauriksi valitaan henkilö, joka on ansiokkaasti toiminut mynämäkeläisen kulttuurin, kotiseututyön ja matkailun saralla tai osallistunut Mynämäen tunnetuksi tekemiseen, kertoi kasvatus- ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Hanna Silvaani . Vuoden Lauriksi valittu Sinikka Rikkilä on maalannut ikonimaalauksia ja pitänyt myös näyttelyjä. – Hän käsikirjoittanut ja ohjannut kirkkonäytelmiä, jotka perustuvat Mynämäen historiaan ja ottavat kantaa yhteiskunnallisiin tapahtumiin, Hanna Silvaani kertoi. Sinikka Rikkilä on myös johtanut kirkkokuoroa ja levyttänyt musiikkia sekä kirkkokuoron, että muiden soittajien kanssa. – Hän on kysytty soittaja ja laulaja eri tilaisuuksiin, Silvaani jatkoi. Sinikka Rikkilä on valinnastaan hyvin otettu. – Tuntuu hyvältä kun huomioidaan, Rikkilä sanoo. Vuoden Lauri toimi Mynämäen seurakunnan kanttorina, mutta on ollut nyt pari vuotta eläkkeellä. – Nykyisin olen täysipäiväisesti ikonimaalari ja puutarhuri. Wirmon torin yleisölle Sinikka Rikkilä totesi, että on ollut ihanaa taas koronatauon jälkeen tavata ihmisiä. – Kohtaamiset ovat olleet niin upeita. Jatketaan siis hymyilemistä toisillemme, Sinikka sanoi. Vuoden Lauri julkistettiin tänä vuonna Wirmon toritapahtumassa, koska koronan vuoksi perinteistä elokuun alun Laurin markkinat -tapahtumaa ei järjestetty. Wirmon torilla oli mahdollisuus muun muassa nauttia Nousteprassin musiikista, tehdä toriostoksia ja lisäksi ihastella vanhoja autoja ja muita menopelejä.