Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Perheen virallinen juhla-auto

Kovaääninen moottori jyrähtää käyntiin muutaman yrityksen jälkeen, kun Jere Vilkkinen ajaa silmäteränsä pois tallista. Vuosimallin 1969 Volvo Amazon, perheen kesken ”Amppi”, on päätynyt vuosien jälkeen takaisin kotipitäjäänsä Nousiaisiin. Vilkkisellä auto on ollut jo kaksikymmentä vuotta. Sitä ennen auton omisti Vilkkisen lapsuudenkaveri, joka oli ostanut sen turkulaiselta omistajalta juuri ennen täytettyään 18-vuotta. Ensimmäinen omistaja oli kuitenkin myös Nousiaisista. – Mulle selvisi vasta myöhemmin, että tämä tuli uutena Nousiaisiin, Vilkkinen kertoo. Kuntosalilla ollessaan fysioterapeutti tuli kertomaan Vilkkiselle, että auto on hänen isoisänsä vanha. Fysioterapeutti itsekään ei ollut tiennyt tästä, vaan hänen asiakkaansa oli kertonut sen nähtyään auton kuntosalin parkkipaikalla. Ympyrä siis sulkeutui, eikä auto ole Vilkkisen mukaan enää vaihtamassa omistajaa. – Tämä ei lähde, toteaa Vilkkinen.   Kyseinen malli onkin ollut lähellä Vilkkisen sydäntä oikeastaan ihan aina, jo kauan ennen kuin hän itse sai ajaa pihaan oman Amazoninsa. – Mut haettiin synnytyslaitokseltakin vanhempien Amazonilla, naurahtaa Vilkkinen. Amazoneja on ollut niin Vilkkisen isällä kuin isoisälläkin sekä myös häntä vanhemmilla serkuilla. – Serkkupojat viritteli ja rakenteli volvoja ja Amazon on ollut mulla sieltä saakka luissa. Se oli musta maailman hienoin auto, Vilkkinen muistelee. Ostopäätös sinetöintiinkin siis jo varhaisessa vaiheessa. – Mulle on pikkupojasta saakka ollut selvää, että joku päivä mä ajan Amazonilla, toteaa Vilkkinen.   Muistoja ja kohtaamisia kahdenkymmenen vuoden yhteiseltä taipaleelta mahtuu monia. – Kyllä tosi paljon ihmiset tulevat kertomaan Amazoniin liittyviä muistoja. Ja jos tämän kanssa menee johonkin isoon markettiin niin kyllä sieltä parkkipaikalta on vaikeaa lähteä, Vilkkinen toteaa. – Vanhemmat isännät on ollut monta kertaa jo ostamassa tätä, hän lisää naurahtaen. Vilkkisen perheelle auto on ikään kuin virallinen juhla-auto. – Tämä oli mun ja vaimon hääautona, muistelee Vilkkinen vuonna 2004 juhlittuja häitä. Autoa on myös vuokrattu, jotta muutkin pääsisivät nauttimaan kauniista rubiininpunaisesta autosta hääpäivänään.   Auto on Vilkkisellä harrastekäytössä, mutta hyvien ilmojen sattuessa aika tiiviissäkin sellaisessa. – Jos on nätit kelit niin tulee ajeltua vaikka ympäri vuoden, Vilkkinen kertoo. Pisimmän matkan hän on ajannut Nousiaisista Jyväskylään useammankin kerran. Joinain kesinä Vilkkinen on ajanut vain Amazonillaan, mutta nykyään hän käyttää mukavuussyistä myös käyttöautoaan. Auto ei ole museorekisterissä, eikä siis täysin alkuperäisessä kunnossa. Auto on rakennettu vuosina 1986 ja 1987 ja sisustaa on esimerkiksi tuunattu vaihtamalla entiset vinyylipenkit uudemman volvon penkkeihin. Ulkomuoto näyttää myös kevyemmältä, sillä edestä puuttuvat kromiset tolpat eli kävyt. Renkaat ovat jenkkirenkaat. Tekniikkaa on Vilkkisen mukaan hieman piristetty, moottoria on viritetty ja käytössä on osia myös uudemmista volvoista. – Vaihdelaatikon jouduin pistämään uusiksi kun vanha ei kestänyt tehoja, Vilkkinen toteaa. Suurimmat muutokset on tehty kuitenkin ennen kuin auto siirtyi hänelle.   Amazon on vakuuttanut Vilkkisen lisäksi myös koko perheen. Pirteä auto kääntää katseiden lisäksi myös suupieliä. – Kyllähän tässä on oma hyvä pöhinä. Suurempikin ketutus liukenee – tämä on sellainen sympaattinen peli, nauraa Vilkkinen