Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Taivassalon Hakkenpäähän uusi laavupolku talkoovoimin

Taivassalon Hakkenpäähän on rakennettu talkoovoimin uusi laavupolku. Hakkenpään Kyläyhdistys ry:n talkoolaiset ja Taivassalon Tupshaukat ry:n partiolaiset ovat rakentaneet laavun, sekä reitittäneet laavulle kiertävän polun. Matkan varrelta löytyy myös pitkospuita. – Tarkoituksena oli tehdä koko kunnan asukkaiden käytössä oleva luontoreitti. Mukana on ollut väkeä kyläyhdistyksestä sekä muita talkoolaisia. Polku on toteutettu yhteistyössä Leader Ravakan kanssa, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mari Jaranti sanoo. Reitti on yhteensä 5,5 kilometriä pitkä ja laavu sijoittuu noin puoleen väliin matkaa. Laavu on yleisesti kaikkien käytössä, ja talkooväki toivoo, että sitä käytetään kunnioittavasti. Lisäksi laavun läheltä löytyy ulkohuussi. – Polun varteen on laitettu keppejä joiden päässä on oranssi merkki. Niitä pitkin reittiä on helppo seurata. Kepit pysyvät pystyssä kivialustalla. Matkan varrella olevat pitkospuut ovat haapaa, kertoo polkureittiä suunnitellut ja urakoinut Urpo Leino . Helmikuussa alkaneeseen urakkaan on käytetty paljon vapaaehtoistyötunteja. – Monta kymmentä tuntia on polkua kuljettu, Leino toteaa. – Talkooporukoissa on ollut väkeä niin Taivassalosta kuin ulkopaikkakunniltakin. Noin kymmenkunta henkeä, Jaranti lisää. Laavupolku kiertää pitkälti Tiina ja Jarmo Viherjälaakson mailla. Ajatus luontopolun toteuttamiseen on ollut jo pitkään mielessä. Laavu on nimetty Klasun laavuksi, vanhan tilanomistajan mukaan. – Aikanaan halusin paikalle lintutornin, ja ehkä se on mahdollista toteuttaa vieläkin. Tämä oli kuitenkin hyvä idea ja yhteistyöllä saatiin polku kuntoon. Partiolaiset etsivät paikkaa laavulle, ja ajattelin että ei siinä mitään, viedään meidän maille, Jarmo Viherjälaakso toteaa. Osittain polku kulkee myös muiden maanomistajien maiden kautta, mutta heidän kanssaan asiasta on sovittu kirjallisesti. Partiolaiset ovat olleet erittäin tyytyväisiä uuteen laavuun. – Ovat todellakin olleet tyytyväisiä. Nyt vaan odotellaan, että päästään järjestämään retkiä laavulle. Sijaintikin on hyvä, koska Taivassalon keskustasta paikalle voi vaikka pyöräillä, toteaa Tupshaukkojen varajohtaja Jani Keskitalo . – Reitti on kuitenkin ilahduttamassa koko kuntaa ja kaikkien käytössä. Laavukin on yleisessä virkistyskäytössä, lisää Tupshaukkojen Marika Lehtinen . Myös laavua esittelemässä olleet nuoret partiolaiset olivat innoissaan uudesta retkikohteesta. – Hieno on, toteavat Konsta Keskitalo sekä Matti Raita yhteen ääneen. Laavureitti lähtee Hakkenpään rannasta. Kyläyhdistys painottaa, että autot parkkeerataan rannan parkkipaikalle. Kävelyreitille ohjaavasta kyltistä löytyy QR-koodi, josta voi nähdä videon reitistä. Laavulle johtaa myös esteetön kulkuvaihtoehto. Laavupolun vastaanotto on ollut erittäin positiivinen. – Monet ovat löytäneet reitille ja käyneet ihailemassa laavua. Vieraskirjassakin on jo yli sata nimeä, ja kaikki ei kuitenkaan nimeään kirjoita ylös, Jaranti hymyilee.