Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Viiasten kartanossa juhlitaan sunnuntaina

Taivassalon kunnassa sijaitsevan Viiasten kartanomuseon pihalla käy tohina, kun Taivassalo-Seura tekee viimeisiä suunnitelmia tulevan viikonlopun kesäjuhlaa varten. Sunnuntaina 2. elokuuta kartanolla vietetään perinteistä, mutta tänä vuonna poikkeuksellisen juhlallista kotiseutupäivää seuran täyttäessä 60 vuotta ja museon 50 vuotta. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Taivassalo-Seura on 60 toimintavuotensa aikana saanut kartanon, sen piha-alueen ja siellä sijaitsevat rakennukset uuteen kukoistukseen. Ensimmäiset maininnat Viiasten kartanosta ovat 1370-luvulta, mutta sen nykyisen päärakennuksen on rakennuttanut vuonna 1784 kartanonomistaja Gustaf Malm . Tilaisuus alkaa kirkonmenoilla kello 12. 12.30 kuullaan Taivassalo-Seuran edustajan puhe ja kello 12.45 juhlapuheen pitää kirjailija Juha Hurme , joka on luvannut kertoa tarinan leppäkertusta. – Enempää Hurme ei ole suostunut tarinasta kertomaan. Jäämme siis mielenkiinnolla odottamaan, minkälaisen tarinan pyörteisiin hän meidät vie, seuran puheenjohtaja Inga Grönlund sanoo. Sunnuntaiksi säätiedotus lupaa poutaista ja lämmintä säätä. Museon pihamaalle pystytetään joka tapauksessa teltat, joiden suojissa voi kuunnella puheita ja juoda juhlakaffet. Puheiden ja juhlakaffen jälkeen kello 14 kartanon pihalla voi seurata työnäytöksiä, kuten verkon paulotusta. Monelle vieraaksi jäänyt työvaihe on joskus ollut taivassalolaisille kalastajille hyvinkin tuttua. Päivän aikana on myös hyvin aikaa tutustua museoon ja osallistua arpajaisiin. Valokuvauskilpailun äänestyksen tulokset julkistetaan kello 15.30 ja juhlapäivä päättyy kello 16. Pääosin vapaaehtoisvoimin toimivan kotiseutuyhdistys Taivassalo-Seura ry:n 60 toimintavuoteen on mahtunut monenlaista toimintaa kotiseudun hyväksi. Toiminta keskittyy tällä hetkellä pääasiassa Taivassalon museon ylläpitoon ja museorakennusten huoltoon ja korjaukseen. Seura omistaa Viiasten kartanon ja sen pihapiirissä olevan hallin, väentuvan, tuulimyllyn ja saunarakennuksen. Näiden lisäksi seura omistaa Taivassalon Ketarsalmessa sijaitsevan korsumuseon, Marjusten rannan suolamakasiinin ja kirkonmäellä sijaitsevan kirkkotallin.