Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Tulirokko tappoi lapsia

Tämän vuoden muistamme suuren pandemian aikana. Maailma on ihmeissään, sillä rokotetta ei ole, eivätkä lääkkeet toimi. Tämä ei ole uutta. Vakka-Suomen kirkonkirjat kertovat kulkutaudeista, jotka vierailivat täällä muutaman vuoden välein. Isorokko oli pahin. Se kävi kerran tai pari vuosikymmenessä ja niitti etenkin niitä, jotka olivat edellisen käynnin jälkeen syntyneet. Toipuneille jäi syviä rokonarpia ja moni tuli sokeaksi tai rammaksi. Isorokkorokotukset aloitettiin Vakka-Suomessa jo 1820-luvulla. Parissa vuosikymmenessä valtaosaan väestä oli rokko istutettu. Vähitellen tauti alkoi talttua, mutta oli muitakin. Tuhkarokko iski lapsiin, kurkkumätä saalisti aikuisia ja punataudille kelpasivat kaikki. Ja sitten oli tulirokko, johon ei ole edelleenkään rokotusta. Vuonna 1899 tulirokko riehui harvinaisen ärhäkkäänä. Vakka-Suomen pohjoisosaan se saapui jo loppuvuodesta 1898 ja levittäytyi koko alueelle. Se vei heti Laitilassa 14 sairastunutta, mutta seuraavat kuukaudet selvittiin vähillä kuolemantapauksilla. Syksyn kylmetessä tauti näytti voimansa. Syyskuusta vuoden loppuun 1899 uhreja tuli ainakin 113. Vuoden 1900 puolella tuoni niitti satoaan, mutta kuolleisuus oli laskussa. Kesäkuussa kuoli enää viisi ja heinäkuussa neljä. Kulkutautitalven jälkeen voi kuvitella sitä helpotusta, kun rokko talttui. Elokuussa tuli kuitenkin toinen aalto, joka vei loppuvuonna ainakin 70 henkeä. Sen jälkeen kulkutauti katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tulirokko oli lastentauti, kuten nykyisinkin. Vuosien 1899–1900 epidemiassa kuoli ainakin 328 vakkasuomalaista, mutta heistä vain neljä oli täyttänyt 18 vuotta. Kolme neljäsosaa kuolleista oli alle kuusivuotiaita. Taudin tuhovoima pienimpien keskuudessa oli seuraus siitä, että sen sairastaa vain kerran. Vanhemmista lapsista iso osa välttyi siltä kokonaan. Rokko kuitenkin kulki perheissä. Kun yksi lapsi sairastui, saivat myös sisarukset sen. Kaksi lasta meni 39 perheestä, kolme kuoli 15 kodista ja yhdestä laitilalaisesta perheestä peräti neljä lasta. Tulirokko riehui vaihtelevalla voimalla. Pahinta jälkeä se teki Pyhärannassa (69 kuollutta eli 2,7 prosenttia asukkaista), eniten kuolleita tuli Laitilassa (142 kuollutta eli 1,8 prosenttia asukkaista). Vähimmällä pääsivät Uusikaupunki (13 kuollutta eli 0,3 prosenttia asukkaista) ja Kalanti (22 kuollutta eli 0,4 prosenttia asukkaista) sekä mahdollisesti Taivassalo ja Uudenkaupungin maaseurakunta, joista ei löydy yhtään kuollutta. Eroja selittää ainakin se, että Uusikaupunki oli paremmassa asemassa taudin torjunnassa, sillä maaseudun tölleissä asuttiin ahtaasti eikä eristämiseen tai muihin varokeinoihin ollut mahdollisuuksia. Lehdet julkaisivat tarkkoja toimintaohjeita vanhemmille: tautitapauksesta tuli ilmoittaa heti lääkärille. Sairas tuli eristää, ottaa sisaruksineen pois koulusta ja pitää eristyksessä kaksi viikkoa oireiden päättymisestä. Kaikki mihin sairas oli koskenut, vaatteet ja sairashuone oli puhdistettava lysolilla, karbolihapolla tai polttamalla. Kuolleelle ei saanut järjestää minkäänlaisia hautajaismenoja. Erityisesti varoiteltiin oireettomista taudinkantajista. Sellainen koitui myös Vakka-Suomen nuorimman uhrin kohtaloksi. Hupaniitun Anton kuoli kahden viikon ikäisenä, kun mamma tuli huolehtimaan lapsivuoteessa makaavasta tyttärestään ja toi tulirokon esiliinan helmassa.