Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vehmaan ääniharava uhkaa jättää kunnallispolitiikan

– Kun intohimo politiikan tekemiseen on mennyt, niin on aika antaa sijaa nuoremmille. Ennen sitä oikein odotti, että milloin pääsee kunnanvaltuuston kehiin. Nyt se tuntemus on muuttunut, että milloin sinne taas joutuu. Näin sanoo tänään torstaina 60 vuotta täyttävä Vehmaan viime kunnallisvaalien ääniharava, perheyritys Turun Asennusteam Oy:n hallintopäällikkö Pirkko Tammelin . Tammelin on syntyisin Tampereelta, jota ei periaatteessa hänen syyksi voi lukea. Tampereen murteesta hän ei ole päässyt irti, eikä ilmeisesti myöskään hämäläisestä hitaudestaan. – Niin no joo, eihän sitä mihinkään kirkon oveen ole naulattu, että valtuusto uran lopettaisin. Mutta näillä näkymin sen teen. Tosin painetta homman jatkamiseen on tullut sieltä ja täältä. Pirkko Tammelin muutti aviopuolisonsa Heikin kanssa Raisioon vuonna 1980. Työn perässä, sanoo Pirkko. Omaa yritystä ei heti alettu perustaa, mutta perheyhtiö täyttää nytkin jo kunnioitettavat 30 vuotta. – Muutto tänne Lounais-Suomeen ei ollut sinällään mikään kulttuurishokki, mutta edelleen ihmettelen tätä kieltä. Vastaan tulee jatkuvasti sanoja, joiden sisältöä en yksinkertaisesti ymmärrä. Toimiminen Wanha-Vinkkilän kyläyhdistyksen harrastajateatterissa oli oiva keino tutustua vehmaalaisiin. Yhteiskunnalla, valtiovallalla ja sen toimielimillä sekä kunnilla on velvollisuus huolehtia vähäosaisistaan. Kun tämä ei riitä, tarvitaan apuun niin sanottua kolmatta sektoria eli vapaaehtoisvoimia. Pirkko Tammelin on 15 vuoden aikana ehtinyt tuoda lukuisille Vehmaan hoitolaitos asukkaille mielihyvää. Kitaran säestyksellä on lauluilla rikastettu harmaata arkea. – Se palkka, jonka siitä työstä saa, sitä ei voi rahassa mitata. Kun näkee, miten iäkkäät mummot ja vaarit ottavat esityksen vastaan, se on jotain mittaamattoman arvokasta. Joku sanoo, että olen tehnyt tätä työtä kalastaakseni kunnallisvaaliääniä. Sopii sanoa, mutta se ei ole totta. Vapaaehtoistyöhön aion jatkossa keskittyä, ja sen suhteen minulla on uusia ideoita, sanoo Pirkko Tammelin, joka viettää 60-vuotisjuhliaan perhepiirissä. Pirkko Tammelinin suosikkisävelmiin lukeutuu Laila Kinnusen Tiet. Hyvää syntymäpäivää näiden säkeiden myötä. Tietä suoraa harva vaeltaa, harjanteiden kautta kun kukassa on koko maa./ Edessäsi tiesi löydät ja päähän sen kuljet./ Valita ei tietä saata, se annettu on.