Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vanha väistyy uuden tieltä

Velkuassa Palvan saaressa korkealla mäellä, keskeisellä paikalla kirkon läheisyydessä yli sata vuotta toimineen Velkuan yhtenäiskoulun purkutöiden on määrä olla valmiina kuluvan viikon lopussa. Uutta koulua saariston lapsille ryhdytään rakentamaan elokuussa. Purkutyötä on tehnyt vaasalainen Sparal Oy. Se hoitaa myös toisen purkutyön Velkuassa. Naantalin tilalaitoksella on kuluvan vuoden hankkeina Palvan saaressa sijaitsevan Velkuan koulun lisäksi rakentaa mantereen puolelle Teersalon rantaan Arvolan kiinteistölle huoltorakennus. Tekninen lautakunta hakikin purku-urakoitsijaa molemmille työmaille samaan aikaan, mutta kummastakin purkutyöstä tehtiin kuitenkin voittaneen urakoitsijan kanssa erilliset sopimukset. Velkuan koulun purkuhinta on arvonlisäverottomana 99 000 euroa ja Arvolan kiinteistön 16 000 euroa.   Teersalon huoltorakennuksen rakentamisesta on tarjouskilpailu parhaillaan avoinna. Tilalaitos pyytää tarjouksia 4.8. mennessä niin sanottuna ranskalaisena urakkana niin, että tilaaja maksaa rakentamisesta 140 000 euroa. Huoltorakennus sijoittuu Velkuantien varteen samalle paikalle kuin nykyinen Arvolan rakennus. Rakennus tulee palvelemaan matkailijoita niin, että siellä voi esimerkiksi pestä pyykkiä ja käydä peseytymässä. Rakennukseen tulee kaksi wc- ja peseytymistilaa, joista toinen on invamitoitettu sekä vaatehuoltotila ja 12,5 neliön kokoinen ruokailutila, johon on mahdollista sijoittaa kaksi neljän hengen ruokailuryhmää. Teknisen lautakunnan keväällä hyväksymien pääpiirustusten mukaan rakennukseen tulee musta peltikatto ja seinälaudoitus maalataan punaiseksi.   Velkuan koulun uudisrakennuksen pääurakoitsijana toimii raisiolainen Rakennusliike Kemppe Oy 2 975 000 euron kokonaisurakkahinnalla. Sen sisällä on rakennusteknisten töiden hinnaksi tarjouksessa ilmoitettu 2,3 miljoonaa euroa, sähkötöiden 252 000 euroa, ilmanvaihtotöiden 185 000 euroa, LVV-töiden 230 000 euroa ja vesikaton ja julkisuvun maalauksen 25 500 euroa. Naantalin kaupunginhallitus antoi kesäkuun lopun kokouksessaan palveluverkon rakennuttamistoimikunnalle luvan Velkuan koulun uudisrakennushankkeen aloittamiseen. Yhtenäiskoulu on ollut oppilasmäärältään tasaisesti kasvava. Oppilaita on nykyisin noin 60 ja opetusta annetaan esikoulusta yhdeksänteen luokkaan. Rakennustöiden ajaksi koulun toiminta siirtyy väistötiloihin samassa saaressa sijaitsevaan yksityisen perhekodin remontoimaan navettaan. Osittain lisätilana käytetään myös Teersalossa sijaitsevaa kaupungin omistamaa Sinervon taloa. Uudisrakennuksesta ei juurikaan tule vanhaa koulua suurempi, ja ulospäinkin sen layout säilyy samantapaisena, mutta sisälle toteutetaan muunneltavat nykyaikaiset oppimisympäristöt. Esimerkiksi osaa sisäseinistä on mahdollisuus siirtää sen mukaan, miten luokkakoot tulevaisuudessa muuttuvat. Koulua on suunniteltu siitäkin lähtökohdasta, että se soveltuu myös saaristolaisten iltakäyttöön. Rakennuksesta tulee puurunkoinen. Se toteutetaan CLT-hirsirakenteella perinteisellä puujulkisivulla. Energiaratkaisuina ovat maalämpö ja aurinkoenergia. Uusi koulu on tarkoitus saada käyttöön ensi syksynä.