Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Vehmaan talousvesi vailla tutkimusohjelmaa

Olen kritisoinut Vehmaalla jaetun talousveden laatua lähes koko tämän vuosituhannen ajan. Talousveden toimittaja on joutunut tunnustamaan tosiasiat kiinteistöllemme toimitetun veden sakkaisuuden ja osin myös muiden säädökset täyttämättömien ominaisuuksien osalta. Laatuvirheiden ja sakkaisuuden aiheuttamien laiterikkojen takia sain vuoden 2002 osalta korvausta yli 1000 euroa ja verkoston puhdistaja työstään yli 6000 euroa. Vuosien 2012–2015 osalta syntyi lakimiehen avustuksella sisällöltään ei-julkinen sovintosopimus. Lähes 8500 euroa vaihtoi omistajaa. Minä ja valtio saimme reilun kolmasosan, lakimies loput. Maksajina olivat puoliksi kuntakonserni ja vakuutusyhtiöni. Talousveden toimittaja asennutti kiinteistömme kellariin ennen vesimittaria kolmen kuukauden välein huollettavan sakkasuodattimen vuonna 2015. Sillä kiinteistömme kraanavesi saadaan sakattomaksi, mutta ei esimerkiksi saman liittymäjohdon edeltävän naapurin vettä eikä vallankaan vehmaalaisten talousvesiliittymien haltijoiden vettä. Suodattimien sakkakertymät paljastavat valitettavasti, että talousvesi on sakkaista ja tutkituttamani näyte vuodelta 2016 myös sen, että siinä on vesikalusteita kuluttavia ainesosia, eniten rautasakkaa. Kunnan viranhaltijoiden terveystarkastajalle toimittama sakkasuodatinnäyte vuodelta 2016 on edelleen tutkimatta ja ilmeisesti kiusallisena hävitetty. Huolestuttavinta on, että paikallisten viranomaisten jo parin vuoden ajan kertomia verkostohuuhteluja ei ole tehty. Ongelmallista se olisikin, kun verkostossa ei juuri ole huuhtelun mahdollistavia palopostihuuhtelukaivoja. Syksyllä 2002 huuhtelua varten putkilinjoja jouduttiin kaivamaan esiin ja liitoksia aukaisemalla puhdistus onnistui osassa verkostoa. Sakkalähteensä Mynämäen kunta joutui tunnustamaan pari vuotta myöhemmin, kun Vehmaa ei enää ottanutkaan sakkaa vastaan ja Mynämäen verkostoon syntyi sakka- ja paineongelma Jutilan alueelle. Toinen huolestuttava seikka paljastui vuoden 2017 lopulla, kun sain neljän kuukauden viiveellä ja useiden toistojen jälkeen valvontavastuussa olevan viranhaltijan vastauksen kopiopyyntööni. Vehmaalla talousveden laadun tutkimiseksi ja turvaamiseksi ei ole vastuullisen viranomaisen laatimaa eikä aluehallintoviranomaisen lausunnon jälkeen käyttöön otettavaa talousvesiasetuksen edellyttämää talousveden valvontatutkimusohjelmaa eikä siihen liittyvää erityistilannesuunnitelmaa vuoden 2016 alusta alkaen. Sen lisäksi, että olen saattanut kopioviiveen paikallisen viranomaisen toimia valvovan tahon tietoon, olen saattanut myös valvonnan puutteet saman tahon tietoon. Korostan, ettei minulla ole huuhtelemattomuutta lukuun ottamatta kritisoitavaa talousveden toimituksesta vuoden 2017 alusta alkaen vastanneen Vehmaan Vesi Oy:n toiminnasta. Talousveden laadun valvonta ei kuulu yhtiölle, vaan kunnan terveydensuojeluviranomaiselle eli Uudenkaupungin ympäristöterveydenhuoltolautakunnalle. Tuore EU:n juomavesidirektiivin muutos edellyttää, että kuparin, lyijyn ja nikkelin pitoisuudet kylmässä hanavedessä tutkitaan ilman veden juoksuttamista. Aiemmin kaikki talousveden laadun valvontanäytteet otettiin runsaan juoksuttamisen jälkeen, jolloin näyte vastasi käytännössä vesilaitoksen toimittamaa verkostovettä (TS 19.1.2018). Maalaistollona en ymmärrä, miten talousveden toimittaja olisi vastuussa säädökset ylittävistä pitoisuuksista, kun väitöstutkimuksen mukaan kyse on metallien liukenemisesta liittymäkiinteistöjen lähiaikoina asennetuista laitteistoista. En ymmärrä myöskään sitä, miksi talousveden toimittaja tai muut viranomaiset eivät ole ohjeistaneet talousveden käyttäjiä terveydelle haitallisista laitteistoista, kun alkuaineiden terveyshaitat on kirjattu jo vuoden 2000 talousvesiasetuksen soveltamisohjeeseen. Miksi sellaisia laitteita saa kaupitella, joista liukenee terveydelle haitallisia aineita ja jotka eivät täytä rakennusmääräyskokoelman ehtoja? Ilmari Heinonen se Savilan Ilu