Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Erikoiset kisa-asut ilahduttivat katsojia Pyhämaassa

Pyhämaassa vietettiin viikonloppuna Luodolla tuulee -tapahtumaa. Lauantaina tapahtumat keskittyivät Telakanrantaan, sunnuntaina oli monipuolista tekemistä eri puolilla luotoa. Yksi odotetuimmista ohjelmanumeroista vuodesta toiseen on vuoden pyhämaalaisen julkistaminen. Julkistamisen on useana vuonna tehnyt Mika Sjöblom, mutta tällä kertaa sattuneesta syystä tehtävä oli annettu toiselle. Ja se syy oli tietenkin se, että Vuoden pyhämaalaisen kunniakirja ja kukat ojennettiin tänä vuonna Mikalle. Perustelujen mukaan hän on mukana järjestämässä kaikenlaisia tapahtumia Pyhämaahan ja erityisen aktiivinen hän on Nuorisoseuran toiminnassa, sekä taustalla että myös parrasvaloissa eli näyttelijänä. Mika Sjöblom kiitteli valinnasta ja pyhämaalaisesta hengestä. Yhteen puhaltamalla ja tekemällä saadaan paljon aikaan, yhtenä esimerkkinä Luodolla tuulee, joka täytti keskustan parkkipaikat autoista ja Telakanrannan ihmisistä. – Siksi onkin vähän outoa seisoa tässä palkittuna, sillä en minäkään yksin ole mitään tehnyt. Matkailuyhdistyksen puheenjohtaja Kari Aalto käsitteli samaa asiaa omassa puheenvuorossaan. Hän totesi, että Luodolla tuulee -tapahtumaa ovat yhdessä tekemässä lähes kaikki Pyhämaassa toimivat seurat ja yhdistykset, seurakunta ja monet yrittäjät. – Jos yhteistyötä ei olisi, täältä puuttuisi nykymuotoisen Luodolla tuulee -tapahtuman lisäksi paljon muutakin, mahdollisesti jopa koulu. Kun teemme yhdessä, niin saamme aikaan paljon enemmän. Telakanrannassa kisattiin lauantaina Pyhämaan ensimmäinen terähenkilökisa, tosin kisassa oli sarja sekä miehille että naisille. Ensimmäiseksi juostiin kilometrin lenkki, sitten pyöräiltiin parin kilometriä ja lopuksi pulahdettiin hetkeksi Mannerveteen. Lisäväriä kisaan toi persoonalliset kisa-asut, joista yleisö pääsi äänestämään parhaat. Parhaat selvittivät kisan vajaassa vartissa. Kisa oli tasainen ja kolme nopeinta tulivat maaliin vajaan puolen minuutin sisällä. Miesten sarjan nopein oli Viljami Elo ja naisten sarjan Susanna Junttila. Rannassa käytiin myös melontaviesti, oli onkikilpailu, kalan tunnistamista ja kalan painon arvausta sekä musiikkiesityksiä. Myynnissä oli kalaa monessa muodossa ja muutakin suuhunpantavaa. Siikasoppa kävi perinteiseen tapaan hyvin kaupaksi ja yhtä perinteiseen tapaan se loppui kesken.