Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Tavoitteena riittävän vaikuttavia muutoksia

Ekologinen kriisi vaatii uudelleenajattelua kaikessa. Jaana Eskola tietää, että toisille tulee muutoksesta mieleen ankeus ja luopuminen, mutta hänen mielestään on parempi pyrkiä hallittuun muutokseen eikä kriisin edessä pakolliseen sopeutumiseen. Eskola on Mynämäen seudulla tuore kasvo, mutta jatkossa häntä nähdään enemmänkin, sillä hän aloitti keväällä työnsä Mietoisissa toimivan Saaren kartanon ekokoordinaattorina. Työssään hän kehittää kartanolle ekologisesti kestävää residenssiohjelmaa, mutta pyrkii omalta osaltaan tiivistämään myös taiteilijaresidenssin yhteistyötä paikallisten tahojen kanssa. Ensimmäinen julkinen käynnistys sille tulee olemaan syksyllä pidettävä Kestävien elämäntapojen kiihdyttämö. Työpajaan etsitään alkusyksyllä avoimella haulla 20–25 mynämäkeläistä kotitaloutta, ja varsinaiset työpajat pidetään loka-marraskuussa. Työpajassa käydään läpi hyvin havainnollisesti isoja ja pieniä keinoja pienentää hiilijalanjälkeä, ja esitellään myös käytännön mahdollisuuksia toteuttaa niitä.. – Sehän ei vielä johda mihinkään, että oivalletaan mikä on pielessä, ellei ole ratkaisuja mitä voidaan tehdä, Eskola huomauttaa. Työpajan aloitukseen kannustetaankin mukaan paikallisia yrityksiä esittelemään, millaisia ekologisia ratkaisuja heillä on ihmisille tarjota, jotta kotitalouksilla olisi tietoa kenen puoleen tarvittaessa voi kääntyä.   Ilmoitus työntekijän hausta Mietoisiin osui Jaana Eskolan silmiin tammikuussa. Lahdesta kotoisin oleva Eskola on opiskellut ympäristöpolitiikkaa Tampereen yliopistossa ja valmistunut kuvataiteilijaksi Suomenlinnassa toimivasta taidekoulusta. – Työskentelin kulttuurialalla, mutta minulla oli kova tarve päästä työskentelemään ekologisten kysymysten parissa. Tämä työ yhdistää molemmat. Ekokoordinaattorien pestejä ei taidepuolella vielä paljon ole, ja Koneen Säätiön Eskola tiesi inspiroivaksi työnantajaksi. – Asiat tehdään hyvin ja perusteellisesti. Se on harvinaista nykyään, että annetaan aikaa ajattelulle ja kuuntelemiselle. Kiitollinen työpaikka kartano on siksikin, että täällä on isommat perusasiat jo mietitty ja käytössä, kuten maalämpö, kierrätys, kasvis- ja vegaanipainotteinen ruoka sekä hitaan matkustamisen tuki.   12 vuotta Helsingissä asuneena Jaana Eskola oli valmis asumaan muuallakin. Koronan vuoksi hän työskenteli ensin etänä, mutta on nyt muuttanut Mietoisiin rivitaloon, ja omakotitalo Mynämäen seudulta on haussa. Eskola naurahtaa, että hänen positionsa näyttää varmaan jonkun silmiin nyt siltä, että helsinkiläinen tulee maaseudulle julistamaan että te pärjäätte täällä ilman autoa. – Tottakai ymmärrän, että auto on täällä välttämättömyys, mutta toki siihenkin on saavutettavissa olevia ekologisia vaihtoehtoja kuten biokaasu ja bioetanolikonversio. Eskola myöntää, että on joutunut nyt haastamaan itseäänkin siinä, miten pystyisi täällä elämään vähäpäästöisesti. Vuosia pelkästään julkisen liikenteen ja pyöräilyn varassa eläneenä lähtöajatus olikin, että toinen auto pitää todennäköisesti hankkia heti, jotta pärjätään. – Rivari Mietoisten keskustassahan on näppärä, koska siitä voin pyöräillä töihin ja Turku–Uusikaupunki -bussipysäkki on ihan vieressä. Mutta silti toki haluaisin asua maaseutumaisemmassa ympäristössä, jossa olisi se talo ja puutarha. Nämä ovat kiinnostavia kompromisseja, miettiä mitä elämältään haluaa ja kuinka saavuttaa sen kestävällä tavalla, hän pohtii.   Ilmastokriisi on Eskolan työssä päällimmäinen eteenpäin ajava muutosvoima, mutta sen rinnalla yhtä tärkeänä hän näkee luonnon monimuotoisuuskriisin. – Monimuotoisuuskriisiin ei vieläkään ole havahduttu riittävällä laajuudella. Lajeja katoaa ja ekosysteemit pirstaloituvat. Näitä teemoja tullaan pitämään yllä Saaren kartanon residenssitoiminnassa. Tavoitteena on sysätä liikkeelle hidasta mutta kestävää muutosta, ja tehdä riittävän vaikuttavia tekoja. Eskola toteaa aloittaneensa työnsä avoimin mielin, ja muistuttaa, että häneen saa ottaa yhteyttä, jos on kysyttävää tai ehdotettavaa.