Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Oman maan mansikkaa

Onneksi mansikka-aikaa on vielä jäljellä. Kotimaisen mansikan kausi on ollut lyhyt ja intensiivinen. Ennen kotimaisia saapuivat espanjalainen ja ruotsalainen kilpailija. Pian sen jälkeen saatiin jo kotimaista kasvihuoneissa viljeltyä mansikkaa ja myös avomaan mansikkaa ehti myyntiin jo juhannukseksi Varsinais-Suomessa. Kasvutunneleissa satoa voi poimia jopa touko-syyskuun ajan. Tänäkin vuonna on jouduttu jännittämään marjasadon puolesta. Jo leuto, lumeton ja kostea talvi oli haastava mansikan viljelylle.   Keväällä tuli uusi murhe, kun jännitettiin, kuka marjasadon korjaa. Uhkana oli kausityövoiman jääminen maan rajojen ulkopuolelle koronan vuoksi. Hallituksen lievennyksien avulla on pelloilla työskennellyt noin 9000 ulkomailta tullutta kausityöntekijää ja lisäksi palkattuna on myös kotimaista työvoimaa. Pääsatokauden suosikki ja viljellyin lajike on Polka. Se on kiinteän makea marja, joka sopii herkutteluun, pakkaseen, mehupulloon ja hillopurkkiin. Myöhäisistä lajikkeista erittäin satoisa on makea ja tummanpunainen Bounty. Lajikkeita on paljon ja monella on omat hyväksi havaitut suosikit.   Mansikka on terveellinen makea herkku. Nimittäin 100 g mansikkaa päihittää appelsiinin C-vitamiinimäärässä. Ja kaksi desiä mansikoita ja ruisleipä menevät tasoihin kuitupitoisuudessa. Ja vielä ekstratieto: mansikka ei itse asiassa ole marja, vaan epähedelmä. Mutta epähedelmä tai ei, mansikka on parasta tuoreena, joko ihan sellaisenaan, sokeriin dipattuna, jäätelön kanssa tai maukkaan kastikkeen kera.Tässä helpot ohjeet kesäherkutteluun.   Mansikoita ja vaniljamascarponea mansikoita 200 g mascarponejuustoa 1 tl vanilja-aromia 2 rkl tomusokeria tuoretta minttua   Perkaa tuoreet mansikat ja lohko muutamaan osaan. Jätä mansikat hetkeksi viileään odottamaan. Kumoa mascarponejuusto kulhoon. Lisää vanilja-aromi ja tomusokeri ja vispaa tasaiseksi. Lusikoi mascarpone mansikoille ja koristele mintulla. Vanilja-aromi löytyy kaupan maustehyllyltä pienessä pullossa.   Mansikat ja shrikand mansikoita 1.5 dl rouhittuja manteleita tai pähkinöitä 2-3 tl jauhettua kardemummaa 5 dl turkkilaista jogurttia 1.5 dl tomusokeria Sekoita jogurtin joukkoon kardemumma, rouhitut mantelit tai pähkinät ja siivilöity tomusokeri. Jaa seos annosmaljoihin tai pieniin laseihin ja laita viileään odottamaan. Perkaa ja lohko mansikat muutamaan osaan. Kokoa annos jogurtista, mansikoista ja pikkuleivistä.