Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

U:gin Tul toril- teematorit järjestetään elokuussa

Kesälauantain Tul toril -teematoreja järjestetään Uudessakaupungissa elokuussa. Kaupunki toteuttaa tänä vuonna typistetyn viiden torin teemasarjan. Teemasarja alkaa ensimmäisenä elokuun lauantaina Kulttuuritorilla ja sen jälkeen ovat vuorossa Laulutori, Kierrätystori ja Nuorisotori. Elokuun viimeisenä lauantaina päätetään torit Venetsialaisteemaan. Vaikka tori herää eloon kilpaa auringon kanssa jo aamuvarhaisella, niin torien tapahtuma-aika ajoittuu yhdeksän ja yhden välille. Ohjelmassa painottuu tänä vuonna musiikki. Lavalla nähdään muun muassa Duo Iiris & Päivi ja Laula kanssain -yhteislaulumatinea, jossa laulattajana ja seremoniamestarina TV:stäkin tuttu kapellimestari ja pianisti Jari Puhakka. Estradille nousee myös Arto Nuotio & Trio Aurajoki. Nuorten suosikkitubettaja Jaakko Parkkali vierailee Nuorisotorilla ja kuun lopussa Venetsialaislauantaina on luvassa sirkustaidetta. Jopa fillaripianisti on luvannut polkaista Uuteenkaupunkiin asti. Lapsille on omaa ohjelmaa: maalauspaja, kesämuskari ja energiapakkaukset Mimi ja Kuku saapuvat hassuttelemaan torille. Kierrätystorilla kirppistellään ja maksuttomalle myyntipaikalla voi myydä omia tuotteitaan. Toritapahtumien järjestelyistä ja markkinoinnista saa lisätietoja Teijalta, teija.isotupa@uusikaupunki.fi tai 050 5727 123.