Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Sianojalla vahvat näytöt Latvian MM-kisoihin

Viimeiset näytöt elokuussa Latviassa pidettäviin suunnistuksen MM-kisoihin annettiin viikonvaihteen kolmessa katsastuskisassa tulevan kisan tyyppimaastoissa Latviassa. MS Parman Maija Sianoja osoitti sprintissä ja keskimatkalla sellaista vauhtia, että kisapaikka käytännössä varmistui. Näyttökisoissa katsastivat kaikki suunnistuksen huippumaat joukkueitaan antaen samalla hyvän vertailupohjan kansainvälisestä vauhdista myös suomalaisille. Toiseksi perjantain sprintissä sijoittunut Sianoja kuvasi kisaansa perussuoritukseksi. – Lähdin varmasti, että sain suunnistuksen eteen. Juoksu kulki paremmin kuin Jukolassa ja se tuntuu hyvältä, Sianoja totesi. Seurakaveri Tuulia Viberg oli kuudes. Myös keskimatka sujui Sianojalta suuremmitta ongelmitta alun pienen haparoinnin jälkeen. Vajaan minuutin tappiolla voittaja Anna Närhelle irtosi katsastuksen kolmas tila. Vibergin kisa kaatui ykkösen kahdeksan minuutin pummiin. Kovassa helteessä juostussa pitkän matkan kisassa Sianojalla oli keskittymisvaikeuksia. – En näköjään jaksanut keskittyä enää kolmatta päivää putkeen. Fokus oli vähän hukassa ja se näkyi myös etenemisessä. Kiertelin ja kaartelin liikaa ja jalkakin oli vähän laiska. Jäin vauhdillisesti liikaa mukavuusalueelle ja ajatuksen harhailu näkyi mutkittelevana etenemisenä. Myös pitkien rastivälien reitinvalinnoissa tuli selkeitä virhearvioita ja yhdelle rastille vielä rastinottovirhe. Päivän sijoitus oli kahdeksas kuusi minuuttia päivän nopeimmasta Sofia Haajasesta .