Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Ajattele positiivisesti

Totaalisyvän ketutuksen keskellä on vaikea maalailla mielen maisemiin sateenkaariperhosia. On kyseessä sitten fyysinen vammautuminen, vesivahinkoremppa, persoonalliseen olemisen muotoon vaikuttava lääkitys, työkyvyn menetys, kenties kaikki nämä asiat yhdessä tai jotain muuta. Kun tapahtuu jotain ikävää, ei ole oikeita kysymyksiä eikä yhtä oikeanlaista tapaa lähestyä sitä, jolle on sattunut. Kunhan kuuntelee ja on läsnä hetkessä. Ei aina tarvita edes sanoja. Tärkeintä on pysähtyminen aidosti asian äärelle. Kynnys pyytää apua tai hakea apua on suuri. Sitä ehkä kertoo jollekin mitä on tapahtunut. Saattaa raottaa ovea siihen, että nyt tuntuu pahalta. Kyyneleet silmäkulmassa ja värisevä ääni ovat merkkejä siitä, että pato on murtumassa. Kynnys siitä eteenpäin on suuri. Se, että oikeasti kertoisi kaunistelematta, säästelemättä ja silottelematta miltä tuntuu sillä hetkellä. Vastapuolella tehdään myös töitä. Ei ole helppoa kuulla, että jollekin on tapahtunut jotain ikävää. Kun ei tiedä mitä sanoa. Ettei vain tulisi sanottua mitään väärää. Sananlaskukin sanoo, että vaikeneminen on kultaa. Kenties juuri siksi niin moni pakenee paikalta. Jäädään odottelemaan parempia aikoja tai kadotaan kokonaan. Osa rakentaa muuria väliin. Ajattele positiivisesti. Sen kaltainen lausahdus saattaa kasvattaa tiilimuurin vahvuisen esteen kahden ihmisen välille. Tulee tunne, että ei ole lupaa tuntea miltä tuntuu. Sen sijaan, että pysähdyttäisiin katsomaan silmiin ja vaikka ihan vain hengitettäisiin hiljaa hetki yhdessä me helposti toteamme kuinka ihanan reipas hän on, jolle on sattunut. Ei toinen ehkä ole, mutta hymyilee kun tietää sen muita rauhoittavan. Kun muut hokevat olemaan positiivinen ja kehuvat reippaaksi ja ihanan positiiviseksi alkaa kasaantua paineet olla sellainen. Kynnys olla heikko ja oksentaa sisällä vellova paha olo sellaisenaan kasvaa entisestään. Rohkeimmat uskaltavat kysyä, miltä toisesta tuntuu tai mitä kuuluu. Ehkä jopa sen, että miltä toisesta oikeasti tuntuu sillä juuri sen kaltainen kysymyshän raivaa kaikki esteet tieltä. Se antaa vastapuolelle luvan, että niiden ihan hyvää, tässähän tämä ja mikäs tässä ollessa, tilalle saa nyt todella pulputtaa sen todellisen tunteen ja tunnetilan. Ei tarvitse valmiiksi pehmustaa kuplamuoviin sitä kaikkea kyllä minä selviän plaaplaaplaa. Sillä joskus sille kauniisti hymyilevälle ja aina niin iloisen positiiviselle ihmisellekin saattaa tulla tunne, ettei jaksa enää yhtään enempää eikä oikein tätäkään. Sellaisella hetkellä on kullan arvoista, jos edes yksi ihminen on oikeasti siinä lähellä. Kuuntelee. Uskaltaa olla hiljaa vierellä ja odottaa, että toinen saa muotoiltua tunteen sanoiksi tai pyöriteltyä palloiksi päässään. Sellaista rehellistä tässä hetkessä olemista. Miljoona peukkutsemppiä naamakirjassa tuntuu hyvältä, mutta yhdessä hiljaa vierekkäin olemisen hetki tallentuu sydämeen ikuisesti ja joissakin tapauksissa juuri sellainen voi olla erittäin ratkaiseva. Toinen kun saattaa mielessään pyöritellä mielessään vaikka mitä. Ne kamalimmat teothan tekee toivottomuuden puuskissaan juurikin ne ihmiset, joista kukaan ei olisi uskonut. Henkinen paha olo kun ei aina näy päälle. Tarvitaan niitä rohkeita ihmisiä, jotka ei rakentele muureja vaan siltoja. Ei se välttämättä iloksi muutu vielä pitään aikaan, ei ehkä koskaan, mutta odotellaan yhdessä. Ollaan tässä. Ei ole kiire. Antaa tunteen tulla niin rumana ja ällöttävänä kuin se tulee. Otetaan se muiden tunteiden kaveriksi juuri sellaisena kuin se on. Päivi Jalo