Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Koppa-autolla kirkkokierrokselle – Viljaset aikovat käydä kaikissa Suomen keskiaikaisissa kivikirkoissa

Joskus kauneimmat kohteet ovat yllättävän lähellä, kuten Vehmaalla tai Raisiossa. Sen Antti ja Taija Viljanen huomasivat tänä keväänä Suomen keskiaikaisia kivikirkkoja kiertäessään. Suomessa on lähes 80 keskiaikaista kivikirkkoa. Viljaset aikovat kiertää ne kaikki. Tavoite ei ole mitenkään saavuttamaton, sillä tänä keväänä ja alkukesästä he ovat kiertäneet jo yli 50. Kirkkojen lisäksi pariskuntaa kiinnostavat hautausmaat, jotka ovat täynnä kiinnostavia tarinoita.   Kirkkokierros lähti koronasta. Viljaset ovat kiertäneet eläkepäivillään Eurooppaa asuntoautollaan, tai koppa-autolla, kuten he autoaan itse kutsuvat. Heidän oli tarkoitus kiertää tänä keväänä Latvian ja Liettuan kartanoita. – Lähdimme matkaan 10. maaliskuuta. Sitten uutisista kuulimme, että Tanska ja Saksa sulkevat koronan vuoksi rajat. Ymmärsimme heti, että meidän on palattava kotiin kun vielä voimme, Antti muistelee. Taija nyökyttelee vieressä. Pariskunta kertoo tarinaa hauskasti niin, että kun toinen henkäisee, toinen jatkaa. He viihtyvät niin hyvin yhdessä, että matkoillaankin he välttelevät leirintäalueita ja muita ihmisiä. –  Olemme puskaparkkilaisia tai miksi meitä sitten kutsutaankin. Yövymme jonkin puupinon vieressä metsätiellä tai vaikkapa hautausmaan parkkipaikalla.   Viljaset ovat tottuneita matkailijoita. Antti Viljanen veti kymmenen vuotta matkoja Venäjälle ja Baltian maihin oman matkatoimistonsa piikkiin. Vuodet ovat opettaneet, että Schengen-maissa kulkeminen on helppoa. Raja-alueella on 60 km/h:n nopeusrajoitus, muuten rajaa ei tahdo huomatakaan. – Nyt oli eri meininki. Latvia ja Viro olivat tiukentaneet rajavalvontaa. Raja-asemalla olivat virkailijat maskit kasvoillaan kyselemässä, mikä on rajan ylityksen syy ja minkälainen on terveydentilamme. Viljaset pääsivät palaamaan Suomeen ja kotiin Lokalahdelle. Siellä he sitten kotona kuuntelivat, miten hallitus määräsi yli 70-vuotiaat kotikaranteeniin ja heitä harmitti. Elämä muuttui yhtäkkiä tavattoman tylsäksi. Tuntui kuin heidät olisi määrätty vankeuteen. Sitten he keksivät, että asuntoautohan on tavallaan heidän kotinsa. Jos sillä lähtee kiertämään Suomea, voi vältellä ihmisiä –  ainakin jos käy katsomassa kirkkoja ja hautausmaita. –  Hankimme teoksen, joka esitteli Suomen kivikirkkoja ja siitä tuli oppaamme. Välttelimme muita ihmisiä niin tehokkaasti, että matkalla kului rahaa vaan pariin litraan maitoa, Taija Viljanen nauraa. – Tämän edullisempaa matkantekoa ei voi olla.   Äitienpäivän aikoihin he olivat kiertäneet jo ensimmäiset kirkot. Kun he palasivat äitienpäiväksi kotiin, eihän siellä lapset olleet vastassa, kun piti kerran vältellä tapaamisia. Sen sijaan kotiovella odotti tyttären tuoma kakku ja kahvit. – Nautimme elämästä, joka ei ole suunniteltua. Matkailuautolla kulkemisessa parasta on aikatauluton elämä. Se on huoletonta, kun ei tarvitse varailla hotelleja, eikä kiirehtiä määränpäähän. Niinpä he ovat kierrelleet kirkkojakin siinä tahdissa kuin on huvittanut. Keskiaikaiset kivikirkot sijaitsevat ryppäissä, joten reitit on helppo suunnitella. Yllättävän läheltä on löytynyt kierroksen kauneimpia kohteita, kuten Vehmaan ja Taivassalon kirkot sekä Raision hautausmaa. – En olisi voinut kuvitellakaan, että Raision hautausmaan muurien taakse piiloutuu niin monipuolinen ja kaunis alue, Taija hehkuttaa. – On näiden kirkkojen ja hautausmaiden kiertely paljon mukavampaa kuin kiertää kaikki Suomen ABC-ravintolat. Kuulemma joku sitäkin tekee, Viljaset nauravat.   Kokeneina matkailijoina he ovat voineet vertailla suomalaisia kirkkoja Euroopan kirkkoihin. Suomen kivikirkoille on tyypillistä, että kellotapuli on rakennettu erilleen. Keski-Euroopan kirkoissa taas on usein kaksikin tornia. Jos pitäisi antaa lähimatkailusuosituksia, Taija Viljanen suosittelisi tutustumaan Raision hautausmaan lisäksi myös Kirkkonummen hautausmaahan. Sekin on upea. – Seurakunnat satsaavat hautausmaihin eri tavoin. Antti Viljanen on kiinnostunut historiasta ja hän pani merkille, miten hienosti Kalannin hautausmaalla on huomioitu erikseen talvisodan ja jatkosodan kaatuneet. – Vuoden 1918 muistomerkkejä on hautausmailla harvassa. Se oli hienoa, kun joillakin hautausmailla oli muistomerkit molemmilla puolilla vakaumuksensa puolesta kaatuneille, hän kehuu.   Suomessa kirkkoja kiertäessä ei ole tarvinnut vieraita kieliä puhua, mutta Viljaset vakuuttavat, ettei ulkomaillakaan kielitaidon tarvitse olla erinomainen. – Hyvin ollaan pärjätty, kun puhun James Bond -elokuvista opittua englantia, vähän saksaa ja vähän venäjää, jota olen oppinut matkoilla, Antti Viljanen kertoo.   Hän sanoo, että myös siitä on ollut matkoilla iloa, että koppa-autossa on hyvä messityttö. – Sen ansiosta ei ole tarvinnut paljon ravintoloissa käydä syömässä. Reissussa ihanin hetki on, kun tulee ilta ja nautitaan hyvästä ruuasta ja viinistä uudessa maisemassa, Antti sanoo. Vaimoa hymyilyttää. Matkailuauton hankinta vuonna 2014 on ollut selvästi hyvä päätös ja vieläkin Bürstner kulkee vetreästi.