Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kortteliralli ja 100 euron sakko

Mynämäen keskusta hiljeni lauantai-iltaan, mutta viimeiset nuorisoporukat olivat vielä kokoontuneet yhteen mopoilla, mönkijöillä ja mopoautoilla. Iloisesti toimittajalle kommentin antaneet nuoret olivat erittäin tietoisia uudesta, kesäkuun alussa voimaan astuneesta tieliikennelaista, joka kieltää tarpeettoman ja häiritsevän ajon nyt koko maassa. – Mitä sitä muuta tekisi? Ei me kuitenkaan häiritä ketään, mönkijällä paikalle saapunut nuori toteaa. Uudistettu tieliikennelaki määrää, että ”tarpeeton ja häiritsevä ajoneuvolla ajaminen on kielletty” (TLL 54§). Aikaisemmin kielto oli käytössä vain taajama-alueilla, mutta kesäkuusta lähtien kielto levisi koko maahan. Lisäksi laissa määrätään, että ”moottorikäyttöistä ajoneuvoa on käsiteltävä siten, ettei sen moottorista tai muusta laitteesta aiheudu kohtuutonta melua, ilman pilaantumista tai muuta haittaa ajoneuvossa matkustavalle, muulle tienkäyttäjälle eikä ympäristölle (TLL 6§). Maalaiskunnissa korttelirallilla on pitkät perinteet. Mopot, mönkijät, mopoautot, autot ja jopa traktorit viilettävät usein ympäri kuntien keskustaa pitkälle yöhön. Mitä mieltä nuoret ovat ylipäätään kiellosta? – En ole ainakaan huomannut, että valvontaa olisi jotenkin enemmän, tai tuntuu, että sitä olisi jopa vähemmän kuin viime kesänä, mynämäkeläinen nuori kertoo. – Mielestäni muutos on turha. Ei täällä ole iltaisin oikein muuta tekemistä, mopoautokuski lisää. – Turhanpäiväinen, kolmas nuori toteaa. Poliisi voi määrätä tarpeettomasta tai häiritsevästä ajosta 100 euron liikennevirhemaksun. Lounais-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Kai Loukkaanhuhta kommentoi, että ajaminen on tarpeetonta, jos kyseessä on pelkkä ajanviete. – Häiritseväksi ajo määritellään, jos se häiritsee muuta liikennettä tai alueen asukkaita. Loukkaanhuhta kuitenkin painottaa, että kuskin antamalla syyllä on merkitystä, ja tilanteet arvioidaan tapaus kerrallaan. – Liikennevirhemaksu voidaan antaa, jos kuski esimerkiksi ohittaa poliisin tarkastuspisteen kolme kertaa 15 minuutin sisällä, eikä kuljettajalla ole siihen mitään järkevää syytä.