Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Hiljainen ekopaatti ei häiritse eläimistöä ja säästää rantojen asukkaiden tärykalvoja

Leppeät aallot karehtivat kustavilaisessa mökkirannassa, ja aaltojen päällä keinahtelee kaunis puuvene. Kyseessä ei ole mikä tahansa puupaatti, vaan Kustavin Puuveneen Jukka Ikulille valmistama uniikki ekopaatti. – Uudessa veneessämme on aurinkopaneeli, jolla sähkömoottori ladataan. Sähkömoottori on hyvin hiljainen ja ekologinen, eikä se häiritse rantojen asukkaita ja eläimistöä, kertoo Ikuli. Jukka ja Tuulikki Ikuli viettävät mökillään jopa kahdeksan kuukautta vuodessa, joten on itsestään selvää, että rannassa on oltava myös vene. Jukka Ikuli on kustavilaistaustainen, ja perheessä on ollut veneitä lapsuudesta saakka. Kalastus on ollut rakas harrastus koko iän. – Kävimme eilenkin vaimon kanssa kalastamassa kahden meripeninkulman päässä. Aikaa reissulla kului noin puolitoista tuntia, ja tuossa ajassa sähkömoottorin kapasiteetista kului vain 40 prosenttia. Kalaakin tuli. Tosin vaimoni Tuulikki kiskoi veneeseen kaikki kolme haukea. Minä itse jäin tyhjin käsin, Jukka Ikuli hymyilee.   Ikulien tuorein perheenjäsen saapui uuteen kotiinsa kuukausi sitten. Varsinainen toimeksianto veneen valmistuksesta annettiin jo noin vuosi sitten. Tiikkipohjainen ekovene on Jukka Ikulin toinen aurinkopaneelivene. Edellinen vene oli pituudeltaan yli kuusi metriä, ja Ikuli halusi vaihtaa sen pienempään ja näppärämpään kulkupeliin. – Tämä vene soveltuu hyvin kalastamiseen ja pikku liikkumiseen. Isoon aallokkoon tällä ei kannata lähteä, vaan tämä on tyynen kelin vene, Ikuli toteaa. 150 watin aurinkopaneeli ja yhden kilowatin sähkömoottori ovat Ikulin mukaan omiaan juuri hänen tarpeisiinsa. Ja bonuksena on tietenkin se, ettei moottoriin tarvitse ostaa bensaa.   Tasapohjainen ekovene on tukeva ja siihen on helppo mennä laiturilta. Huippunopeudella ajettaessa vene yltää 4,5 solmun nopeuteen, joka on purjeveneen perusnopeus. Tasapohjaisessa veneessä etuna on myös se, että sillä voi liikkua matalassa vedessä niin, ettei vene ota pohjakosketusta. Myös rantautuminen on helppoa. Tyhjä aurinkopaneeli latautuu aurinkoisella säällä täyteen noin kolmessa päivässä. Verkkovirralla täyteen lataus onnistuu parissa tunnissa, mutta koska kyseessä on ekopaatti, Jukka Ikuli on käyttänyt verkkovirralla latausta vain yhden kerran. Veneeseen mahtuu neljän hengen miehistö, ja Ikulit odottavatkin jo innolla, että lapsenlapset pääsevät veneen kyytiin.   Veneille on tapana antaa naisen nimi. Ekopaatti on kuitenkin mies, ja nimikin on jo valmiiksi mietittynä. – Mielessä kävi ensin nimi Ilmarinen. Ilmarisella on kuitenkin hiukan huono maine, joten päätin lyhentää nimeä. Suvussani Ilmari on ollut suosittu toinen nimi jo kolmen sukupolven ajan. Omakin toinen nimeni on Ilmari. Siispä päätin ristiä veneen Ilmariksi. Nimeä ei vielä ole veneen kyljessä, mutta tarkoituksena on taiteilla se siihen, Ikuli suunnittelee. Veneen lisäksi myös Ikulien mökin energiasta jopa neljännes tuotetaan aurinkopaneeleilla. Aurinkoenergia tuo Ikulin mukaan elämään ekologisuuden lisäksi myös vaivattomuutta. – Veneen sähkömoottori on huoltovapaa ja hyvin kevyt. Moottori painaa vain seitsemän kiloa, ja sen saa tarvittaessa nostettua veneestä yksinkin ilman nostoapua, Ikuli kiittelee.