Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Valon leikkiä ja herkkää toden tuntua – Laura Peterzensin ja Mari Teerinkosken teokset ovat kunnianosoitus saariston luonnolle

”Tänä keväänä sain kokea jotain uskomattoman hienoa. Saariston lumoava valo maaliskuussa. Nämä maalaukset kertovat niistä tunnelmista.” Näin kuvailee Laura Peterzens tuntemuksiaan, jotka innoittivat hänet luomaan akvarelliteokset tämän kesän taidenäyttelyynsä, joka on esillä Peterzénsin Seaside-myymälässä. Sisustusarkkitehtina ja tekstiilitaiteilijana tunnettu Peterzens ryhtyi maalaamaan 15 vuotta sitten, kun ystävä ehdotti, että Peterzensin kodissa Portugalissa voisi järjestää maalauskurssin. Peterzens maalaa myös Portugalissa, mutta tekee siellä lähinnä öljyväritöitä, sillä öljyvärit sopivat hänen mielestään paremmin sikäläiseen maisemaan. -Minulla on tapana tulla Portugalista Suomeen huhtikuun puolessavälissä. Tämä kevät oli poikkeuksellinen, sillä koronaepidemian vuoksi Suomeen lähtöä oli aikaistettava kuukaudella. En ole ollut Suomessa niin aikaisin keväällä 15 vuoteen, ja saariston luonto kertakaikkiaan lumosi minut. Luonto soi ja lauloi ja kaikkialla oli mykistäviä värisävyjä, Peterzens kertoo. Teoksensa Laura Peterzens maalaa paikan päällä, sillä valokuvasta ei välity aito tunnelma. -En voi maalata niin, että ottaisin kohteesta ensin valokuvan ja palaisin sitten maalaamaan sitä sisätiloihin. Saariston kevään olosuhteet voivat välillä olla hyvinkin kylmät ja karut, mutta oikean tunnelman luominen onnistuu vain paikan päällä, sanoo Peterzens. Peterzensille tärkeintä maalaamisessa on onnistumisesta saatu tyydytys ja tunnelmien välittäminen katsojille. Teoksissa kannattaakin kiinnittää huomiota muun muassa keltaiseen valoon, joka on usein keväisin läsnä pimeän ja valoisan välisenä hetkenä, ensimmäisten kaislojen vihreään väriin, joka lähentelee neonvihreää tai sammaleen pehmeisiin sävyihin. -Toivon, että ihmiset pysähtyvät ja todella katsovat, mitä teoksissa on. Keväinen sävyjen ja valojen skaala on Suomessa laaja toisin kuin Portugalissa, jossa on joko aurinkoista tai pimeää, Peterzens huomauttaa. Laura Peterzensin akvarellien lisäksi ravintolan puolella voi ihailla Mari Teerinkosken öljyväritöitä. Teerinkoski on iniöläinen taiteilija, joka maalaa vanhoille puupinnoille lintuaiheita ja saariston luontoa. Pohjana Teerinkoski on käyttänyt mitä mielikuvituksellisempia materiaaleja, kuten veneen peräsintä ja veneen keulaa. Aiheet ovat hämmästyttävän kolmiulotteisia ja todentuntuisia. Vasta aivan teoksen vieressä huomaa, ettei lokkia voikaan silittää eikä puulusikalla lepäävää linnunmunaa voi ottaa käteen. Sekä Laura Peterzensin että Mari Teerinkosken teokset ovat myytävänä ja näyttelyt ovat avoinna koko kesän.