Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Puheenvuoro käyttäjille ja yleisölle – U:gin sihy-hankkeen kolmas vaihe käynnistyy elokuussa

– Jos joulukuussa joku sanoo, että ei ole saanut riittävästi tietoa sihystä, sitten olemme epäonnistuneet, Uudenkaupungin sivistys- ja hyvinvointikeskuksen projektipäällikkö Marko Kivistö sanoo. Sihy-hankkeen vetäjät saivat viime viikolla kaupunginhallitukselta luvan hankkeen jatkosuunnitteluun. Tulevan heinäkuun aikana hankkeessa ei tapahdu mitään ja Kivistö toivookin, että kaupungissa vedettäisiin välillä henkeä. – Kaipaan itsekin lepoa. Takana on aika rankka vuosi, hän summaa. Sen jälkeen elokuussa on tarkoitus käynnistää uudelleen vuoropuhelu eri käyttäjäryhmien ja yleisön kanssa. – Sihy-hankkeessa alkaa kolmas vaihe. Suunnittelu käynnistyi jo vuosia sitten käyttäjäryhmien kanssa. Sitten tuli kilpailullinen neuvottelumenettely, joka oli juridisista syistä käytävä suunnittelun osalta suljetuin ovin. Tiedottamista on tehty mahdollisuuksien mukaan. – Nyt kun hankintapäätös on tehty, on jälleen laajemman avoimmuuden aika. Tätä hetkeä me olemme odottaneet, Kivistö sanoo ja viittaa itsensä lisäksi sivistyspalvelujen erityisasiantuntijaan Inkeri Parviaiseen.   Kivistö arvioi, että valitukset lykkäävät hankkeen rakennusaikataulua noin puolella vuodella. – Tavoitteena on, että ei haaskata aikaa, vaan käytetään sitä tilojen käyttösuunnitteluun. Se on myös kustannusten kannalta järkevää. – Tällä valmistelulla ei missään nimessä haluta tehdä tyhjäksi valituksia, vaan suunnittelua tehdään riskillä. Jos hallinto-oikeus hylkäisi esimerkiksi kaavan, sitten ei rakenneta. Sitten aloitetaan nollasta. Tilojen käyttöä suunnitellaan niin, että keskusteluihin otetaan mukaan myös kaupunkilaiset. Tilaisuuksia järjestetään säännöllisesti kuukausittain. – Näiden tilaisuuksien tavoitteena on rakentaa täysin uusi toimintakulttuuri. Saada ihmiset ajattelemaan, mitä he voisivat taloa käyttää ja miten tilat voisivat olla mahdollisimman laajasti kaikkien käytössä, Parviainen kuvailee.   Jo ennen kilpailutusta sihyä suunniteltiin yhdessä eri käyttäjäryhmien kanssa. Käyttäjäryhmistä oli yhteensä noin sata edustajaa kertomassa, mitä he tiloilta odottavat. Nyt suunnittelua jatketaan näiden käyttäjäryhmien kanssa. Käyttäjäryhmiä on liikunta- ja kulttuuritoimesta sekä pedagogiikan puolelta. – Nyt siirrytään uuteen vaiheeseen. Kilpailullinen neuvottelumenettely vaati sitä, ettei suunnitteluun liittyvistä asioista voinut puhua. Se vaihe on nyt takana, Kivistö korostaa. Sihy-hankkeesta on tehty seitsemän valitusta. Kivistö sanoo, että valituksiin suhtaudutaan kunnioittavasti. – Ne ovat osa demokratiaa. Toivon, että myös valituksen tehneet henkilöt osallistuisivat yleisötilaisuuksiin ja pääsemme vuoropuheluun. –  Jos demokratian kannalta ajattelee, niin mikä voisi olla parempi hanke laittaa rahaa kuin rakennus, joka on kaikkien kuntalaisten käytössä. Tilat tulevat niin moninaiseen käyttöön, että yhtään hukkaneliötä ei ole.