Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kuin Alastalon salissa

Tapahtumat sijoittuvat yhteen iltaan kustavilaisessa Tuulentuvan salissa 2020-luvun alkupuolella. Saariston isännät ja emännät ovat kokoontuneet saliin tehdäkseen päätöksiä pitkämielisesti ja kärsivällisyyden voimalla. Kustavin valtuustossa oli maanantai-iltana henkäys sitä tunnelmaa, jonka tavoittaa yleensä Volter Kilpi -viikolla. Ehkä tunnelma johtui Tuulentuvasta, tuosta yli satavuotiaasta suojeluskuntatalosta, jossa itse kirjailija Volter Kilpi aikanaan tapasi kyläläisiä. Tai ehkä tunnelma syntyi ikkunoista paahtavasta auringosta, naisten kukkamekoista ja hikikarpaloista miesten otsanahoilla. Tai siitä hiljaisesta yhteisymmärryksestä, kun ulkoinen maailma unohtuu ja kaikki salissa keskittyvät vain tähän hetkeen ja asiaan. Kokous Kustavissa alkoikin omintakeisesti. Yleensä kokoukset alkavat loputtomalla puheensorinalla, jonka vaientaa lopulta puheenjohtajan jämäkkä nuijankopautus. Kustavissa oli muutaman minuutin täysi hiljaisuus ennen kokouksen alkua. Odoteltiin valtuutettuja saapuvaksi saliin, vaan ketään ei enää tullutkaan. Turvavälit venyivät vielä ennakoituakin pidemmiksi, kun salissa joka kolmas tuoli jäi tyhjilleen. Tarkalleen kello 18.00 puheenjohtaja Jarmo Mäntynen avasi kokouksen. Ehkä Volter Kilpi olisi kuvaillut kokouksen kulkua vaikkapa näin: valtuutettu manasi itseään. Noin olisi puhellut ja enemmänkin, pistellyt kuin ituperunaa avoimeen vakoon kevättou’olla, noin olisi puhellut ja asettanut sanansa, jos olisi ollut myrkyllinen ja taitava, eikä kohta alussa hätiköinyt, yrittänyt aidan ylitse semmoiselta kohdalta, jolta se oli korkea, ja kopistanut kaapakyntensä siihen riukuun, jonka ylitse ei loikka kantanut. Ja sen mietittyään valtuutettu vaikeni. Salissa ei esitetty yhtään kiivastunutta kommenttia, ei yhtään sananpartta lausuttu harkitsemattomasti. Sellainen ei yksinkertaisesti menettele Kustavissa. Miten kustavilaiset kalastajat olisivat aikanaan selvinneet meren myrskyissä, jos olisivat ensitöikseen alkaneet sadatella? Kustavilaisilla on pitkä perinne ajatella, toimia ja vasta sitten sanoa. Puheenjohtaja kopautteli pykälän kerrallaan hyväksytyksi. Vasta ilmoitusasioissa tuli jotain sanottavaa. Kunnanjohtaja Veijo Katara kertoi sosiaalijohtajan jättäneen eroanomuksen koeajalla. Sitten tapahtui käänne, kulminaatiopiste tai kliimaksi, kuten sitä kirjallisuudentutkimuksessa kutsutaan. Valtuutettu Kirsi Lindroth rykäisi ja kysäisi: Mikä VPK:ssa mahtaa olla tilanne, kun VPK:sta on niin monenlaista tarinaa liikkeellä. Kunnanjohtajan ilmeestä saattoi lukea, että kysymys vaati nyt tarkkaa sanansäilää. Lopulta hän vastasi hyvin harkiten: Aluepelastuslaitos käy keskusteluja VPK:n kanssa. Mäntynen sitten kiittää osallistujia ”ei niin vilkkaasta keskustelusta, mutta asiallisesta kokouksesta”. Volter Kilpi kuvailee teoksessaan, miten Alastalo tuhautti harmistuneena nenäänsä, nauraa vihautti sitten kummastikin pienen pilan parrastaan, kun taas oli kerjennyt kääntymään saliin: oli vehottava vieraillekin ja hämättävä mielennörkö omilta kasvoiltaan. Jos haluat nähdä tositeeveemäisen version Alastalon salista, ei sinun tarvitse vuoden 2021 Volter Kilpi -viikkoon saakka odottaa, vaan tee retki Kustavin valtuustoon. Siellä Alastalon salin tarina saa jatkoa. Kirjoitus saattaa sisältää lainauksia Volter Kilven teoksesta Alastalon salissa.