Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Raimo Kainu Im Memoriam

Kunnanjohtaja Raimo Kainu menehtyi vaikean sairauden uuvuttamana 14.5.2020. Hän oli syntynyt Hämeenlinnassa 13.7.1940. Sodan jälkeen perhe muutti Laitilaan. Käytyään muutaman vuoden keskikoulua Raimo lähti opiskelemaan Rauman kauppaoppilaitokseen. Sieltä hän valmistui merkonomiksi. Toimittuaan Laitilan Säästöpankin virkailijana ja Seinäjoen B-sairaalan vt. talouspäällikkönä Raimo lähti suorittamaan kunnallistutkintoa Tampereen Yliopistoon. Sieltä hän valmistui 1967. Samana vuonna Raimo solmi avioliiton Henna-Maija Heikkilän kanssa. He saivat kolme lasta, kaikki poikia. Seuraava tehtävä löytyi Köyliöstä, jossa hän toimi kunnansihteerinä parin vuoden ajan. Sen jälkeen Raimo valittiin Puumalan kunnanjohtajaksi. Siellä nuori kunnanjohtaja sai paljon aikaan. Hänelle uskottiin myös luottamustehtäviä. Raimo Kainu oli muun muassa Mikkelin keskussairaalan ja Suur-Savon ammattikoulujen liittovaltuustojen jäsen ja kuului Kunnalliseen Sopimusvaltuuskuntaan. Raimo ja varsinkin Henna-Maija kaipasivat kuitenkin kotimaakuntaansa, Varsinais-Suomeen. Kun Suomen Kunnallisliiton kuntatarkastajan virka Varsinais-Suomen läntisessä tarkastuspiirissä avautui 1978, niin Raimo haki sitä, ja yksimielisesti hänet valittiin parinkymmenen hakijan joukosta sitä hoitamaan. Nyt perhe sijoittui Nousiaisiin. Siellä ollessaan hän liittyi paikalliseen rotaryklubiin, toimi muun muassa Nousiaisten reserviupseerien puheenjohtajana. Sotilasarvoltaan Raimo oli reservin kapteeni. Kun Kuntaliitto, Kaupunkiliitto ja viisi muuta kunnallista keskusjärjestöä suunnittelivat jo vuonna 1992 yhtymistä Suomen Kuntaliitoksi, niin Raimo katsoi parhaaksi vaihtaa työpaikkaa. Silloin oli paljon kunnanjohtajan virkoja avoinna ja Raimo näki Vehmaan hyväksi vaihtoehdoksi. Hän haki sitä tehtävää ja siihen Raimo myös valittiin. Virkaa Raimo hoiti eläkeikään asti. Kuntatalouden asiantuntijana hän halusi Vehmaan talouden kestävälle pohjalle. Silloin perustettiin muun muassa uusi palvelukeskus. Kunnan keskustan viihtyvyyttä ajatellen Vinkkilän raitti sai myös uuden ilmeen. Eläkkeelle siirryttyään Raimo jatkoi tuttuja harrastuksiaan. Patikointi, pyöräily, metsätyöt ja ”Aarnen tallin” liikuntaan osallistuminen sekä historiaa ja taloutta käsittävän kirjallisuuden lukeminen olivat Raimon harrastusten kohteita. Rakkain oli kuitenkin Lukujärven kesäpaikka, jota hän yhdessä Henna-Maijan kanssa hoiti ja kunnosti. Raimo Kainu oli optimistinen realisti. Hänen kanssaan oli helppo työskennellä ja hoitaa yhteisiä asioita. Mika Munkki Pertti Vuola Ystäviä ja yhteistyökumppaneita