Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

VG-62:n kova loppukiri ei riittänyt

Jalkapallo VG-62 2 ToVe 3 Miesten jalkapallon kolmosdivisioonan ensimmäinen kierros saatiin pelatuksi ennen juhannustaukoa. Naantalissa isäntäjoukkue VG-62 sai vastaansa Porista Toejoen Veikot. Alkuvuodesta pelatun harjoitusottelun naantalilaiset olivat vieneet nimiinsä, mutta keskiviikon pelin käsikirjoitus kulki eri polkuja. Porilaisilla oli vahva ensimmäinen jakso. Ensimmäinen maali nähtiin 12. minuutilla kun VG-62 pelaajat herpaantuivat odottaessaan vihellystä pelaajan tiputtua tilanteessa nurmelle. Vihellystä ei tullut ja ToVen Atte Larinen pääsi laukomaan pommin VG:n verkkoon. Seitsemää minuuttia myöhemmin porilaisten kapteeni Toni Kuusela taituroi pallon tolppien väliin kulmapotkun jälkitilanteessa. Kymmentä minuuttia myöhemmin Kuusela toisti jälleen erikoistilanteessa temppunsa. VG-62 sai sekin useita läpiajoja ja laukaisuja kohti vieraiden maalia, mutta satapäinen yleisö sai tässä vaiheessa tyytyä kannustamaan kotijoukkuetta hyvästä yrityksestä. Erätauolla VG-62:n päävalmentaja Telmo Manninen oli ottanut mantraksi lauseen ”maali kerrallaan”. Naantalilaiset saivatkin peliä koko ajan enemmän hallintaansa. Joukkueen vahvimpiin maalintekijöihin lukeutuva Veli Hartola pääsi laukomaan komeasti vasempaan ylänurkkaan toisen jakson puolivälissä. Vähän myöhemmin Hartola pääsi puskemaan läpi ja laukoi 2–3 kavennuksen. Mannisen mantran toteutuminen tuntui jo mahdolliselta, mutta kovasta yrityksestä huolimatta porilaiset kestivät loppuvihellykseen saakka. Avausottelun pisteet lähtivät Poriin. – Porilaiset olivat erikoistilanteissa hyviä, varsinkin kulmapotkutilanteissa heillä oli hyvä rutiini. Vaikka se tiedettiin ennakkoon, se ei nyt auttanut, tuumi päävalmentaja Manninen ottelun jälkeen. Manninen oli tyytyväinen siihen, että VG-62 sai hyvän takaa-ajon toiselle jaksolle. – Ensimmäisellä jaksolla ei päästy prässäämään tarpeeksi ja vaikka meille tuli monta läpiajoa, ei maaleja tullut. Yksi maali sieltä olisi ollut ihan realistinen toive. Seuraavaksi VG-62 kohtaa 2.7. vieraissa Salon Wilppaan. Manninen ennakoi siitäkin tiukkaa ottelua. – Ei tässä sarjassa helppoja otteluita kyllä olekaan.