Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vehmaan seurakunnan tilinpäätös plussalla

Vehmaan kirkkovaltuusto piti viime viikolla kokouksensa aluksi hiljaisen hetken edesmenneen kirkkoneuvoston ja -valtuuston jäsenen Satu Suomisen poismenon vuoksi. Satu Suomisen tilalle kirkkovaltuustoon valittiin Seppo Lehto jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Kirkkovaltuusto hyväksyi tilinpäätöksen viime vuodelta ja myönsi tili- ja vastuuvapauden asianomaisille. Tilinpäätös on 25 252 euroa ylijäämäinen. Valtuusto vahvisti myös hautainhoitorahaston tilinpäätöksen viime vuodelta. Hautainhoitorahaston tilinpäätös oli 2160 euroa alijäämäinen. Kirkkovaltuuston kokouksessa Nina Mäkelä huomautti tehneensä viime vuonna valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että seurakunnassa kartoitetaan taloushallinnon, suntion ja diakonissan tehtävät. Hän esittää myös, että työtehtävät laitetaan riittävän ajoissa hakuun, jotta vanhat työntekijät ehtivät perehdyttää uudet työtehtäviinsä. Kirkkovaltuusto totesi aloitteen olevan edelleen käsittelyssä.