Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Pirjo Salonen tunnetaan silakoistaan – yrittäjä viettää jo 30-vuotisjuhlavuottaan

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Pirjo Salonen muutti Taivassaloon silloisen aviomiehensä Reima Salosen kanssa. – Reimalle oli alusta asti selvää, että hän ryhtyy kalastamaan. Itse jouduin hetkisen pohtimaan, mitä minä täällä sitten tekisin, kunnes huomasin, että vastaushan oli sinä silmieni edessä. Ryhdyin siis jalostamaan Reiman kalansaaliita myytäviksi tuotteiksi, Pirjo Salonen muistelee. Salonen ei ole syntynyt yrittäjäperheeseen, eikä yrittäjyys olisi nuorempana ollut edes mahdollista. – Reima oli 80-luvulla huippu-urheilija, ja olin hänen kanssaan viikkokausia harjoitusleireillä ulkomailla. Koska olin pitkiä aikoja poissa kotoa, vakituinen työ olisi ollut mahdottomuus. Tuolloin oli onneksi helppoa saada lyhytaikaisia konttoritöitä, joita tein aina Suomessa ollessamme, Salonen kertoo.   Kysynnän kasvaessa yritystoiminta on pikkuhiljaa laajentunut, ja Reima Salosen kalansaaliiden lisäksi Pirjo ostaa osan kaloista nykyisin tukusta. Silakka on aina ollut päätuote, ja Pirjo Salonen tunnetaankin nimenomaan silakoistaan, joista on kehitelty kymmenkunta erilaista tuotetta. – Perinteinen suutarinlohi on suosituin tuotteeni, ja valmistan sen perinteisellä tyylillä suolafileestä. Kaksi vuotta sitten rakensimme kylmäsavustushuoneen, ja myös kylmäsavulohesta on tullut hittituote, kertoo Salonen. Kesä ei ole silakkakautta, joten silloin on tarjolla lähinnä muita kaloja, kuten lämmin- ja kylmäsavustettua lohta ja savusiikaa. Varsinainen kiirekausi Salosella alkaa syksyllä, jolloin valtaosa markkinoista järjestetään. Kaukaisin markkinareissu on suuntautunut Savon sydämeen, jossa järjestetään Kuopion kalaryssäys -markkinat. Saloselle on kertynyt runsaasti palkintoja vuosien varrelta, mutta palkintojakin tärkeämpänä hän pitää asiakkaiden tyytyväisyyttä. – Jotta jaksaa tehdä tätä työtä, paras kiitos on asiakkaiden tyytyväisyys. Ja silloin tällöin pitää keksiä jotain uutta, vaikkapa uusi silakkalaatu, hän toteaa.   Yritystoiminnan lisäksi Saloset ovat tehneet myös hyväntekeväisyyttä. Toukokuussa he pakkasivat markkinateltan mukaansa ja kävivät paistamassa silakkapihvejä Taivassalon vanhusten palvelutalon asukkaille. – Vanhukset nauttivat silakkaa Olavi Virran tahtiin, ja moni olisi halunnut pistää tanssiksi tarjoilujen lomassa, hymyilee Salonen. Ehtiikö yrittäjä sitten koskaan lomailemaan? – Varsinainen loma-aika minulla on tammi-helmikuussa. Kesä ja syksy ovat kiireisintä aikaa, ja silloin ei voi heittäytyä lomailemaan. Jossain vaiheessa yrittäjänkin on kuitenkin osattava hieman suitsia kiireitään. Sanoinkin miehelleni Arille , että hänen täytyy pitää huoli siitä, etten juokse enää kaikilla kalamarkkinoilla seitsemänkymppisenä, Pirjo Salonen nauraa.