Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Maastopalo Mietoisissa

Mietoisissa Kappelimäentiellä syttyi lauantaina alkuillasta keskisuuri maastopalo. Maastoa paloi alle hehtaarin verran. Jälkisammutus sujui suhteellisen nopeasti. Sammuttajia oli paikalla noin 30. Palon aiheuttajasta ei ole varmuutta, mutta syttymisalue on pelastuslaitoksen tiedossa. – Epäillään ihmisen toimintaa, esimerkiksi avotulta, päivystävä palomestari Timo Saari kertoo. Henkilövahinkoja ei sattunut eikä alueen läheisyydessä ollut asutusta tai rakennuksia. – Ainoastaan puusto kärsi palosta, Saari sanoo.