Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Naantali on kolmanneksi yrittäjäystävällisin keskisuuri kunta – Vakan alueen muut kunnat sijoittuivat maakunnassa keskivaiheille

Vakan levikkialueelta Naantali nousi kärkisijoille Yrittäjien teettämässä kuntabarometrissa. Kyselyn tulokset julkistettiin eilen. Yrittäjät ovat voineet vastata kyselyyn kevään aikana. Kuntabarometrissa mitattiin kuntien yrittäjäystävällisyyttä. Yrittäjät ovat vastatessaan arvioineet oman kuntansa toimintaa, eli mitkä asiat toimivat ja mitkä asiat heidän mielestään vaativat parantamista. Kunnissa, joissa asiat jo toimivat, arvosana muodostuu korkeaksi. Varsinais-Suomessa vastauksia tuli tänä vuonna Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munterin mukaan ennätysmäärä ja myös valtakunnallisesti eniten, kaikkiaan 1107 kappaletta. Kysely järjestetään kahden vuoden välein. Valtakunnallisesti kuntabarometriin vastasi noin 10 000 yrittäjää. Kunnista yrittäjämyönteisimmäksi barometritulosten perusteella Varsinais-Suomessa sijoittui Lieto. Sama kunta voitti yrittäjämyönteisimmän kunnan tittelin nyt jo kolmannen kerran peräkkäin. Lieto on myös valtakunnallisella mittarilla Suomen yrittäjäystävällisin keskisuuri kunta. Maakunnallisessa vertailussa toiseksi sijoittui Marttila ja kolmanneksi Naantali. Naantalissa elinkeinopolitiikan kokonaisarvosanaksi asteikolla 1–5 annettiin 3,89. Naantali sijoittui kolmanneksi myös valtakunnallisessa vertailussa keskisuurten kuntien sarjassa. Arvosana-asteikossa 1 on erittäin huono ja 5 on erittäin hyvä. Laitila sijoittui Varsinais-Suomen taulukossa kuudenneksi arvosanalla 3,28. Vakan alueen muut kunnat sijoittuvat maakunnallisessa vertailussa pääosin keskivaiheille. Jos tarkastellaan vain Vakan levikkialueen kuntia, toiseksi yritysmyönteisin kunta kyselytulosten perusteella on Mynämäki arvosanalla 3,00. Maskussa yrittäjämyönteisyydestä arvosanaksi annettiin vastausten perusteella 2,82, Nousiaisissa ja Uudessakaupungissa 2,71, Taivassalossa 2,58 ja Vehmaalla 2,50. Koko maan yrittäjämyönteisyyden keskiarvo oli 2,97 ja Varsinais-Suomen 3,07. Yrittäjät arvostavat kyselytulosten perusteella eniten yrityslähtöisyyttä elinkeinopolitiikassa. Varsinaissuomalaiset yritykset kokevat verkostoitumisen tärkeimmäksi kunnan tarjoamaksi yrityspalveluksi. Varsinaissuomalaiset arvostavat myös aloittavan yrittäjän palveluja ja rahoitus- ja investointineuvontaa. – Kuntien ja Yrittäjien paikallisyhdistysten yhteiset tilaisuudet ja toimiva vuoropuhelu ovat yrittäjien mielestä tärkeitä. Kannustan kuntia edelleen pitämään yhteyttä paikallisyhdistyksiin ja kehittämään yhdessä uusia tapoja tehdä yhteistyötä ja tuoda yrittäjiä yhteen, Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Hakkarainen sanoi. – Yrittäjät haluavat, että kunta ymmärtää yrittäjän tarpeet, Hakkarainen sanoi. Naantalin kaupunginjohtaja Jouni Mutanen on iloinen Naantalin menestyksestä Yrittäjien kuntabarometrissa. Hän sanoo menestyksen olevan suurelta osin elinkeinoasiamies Jorma Rannan ansiota. Ranta on siirtynyt Vihtiin elinkeinoasiamieheksi ja Naantalissa on parhaillaan etsinnässä uusi ihminen tehtävään. – Jorma Ranta on ollut Naantalin ensimmäinen elinkeinoasiamies, ja tämän perusteella voidaan todeta, että häntä on tarvittu. Mutanen myös korosti että Naantalissa on hyvin yritysmyönteinen ilmapiiri luottamushenkilöitä myöten. Kuntabarometri toteutettiin tänä vuonna yhdeksättä kertaa. Toteutuksesta vastasi Iro Research Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta.