Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Naantali vahvana korona-aikaan

Naantalin kaupunginvaltuusto siunasi maanantaina viime vuoden hyvän tuloksen, 2,3 miljoonaa euroa ylijäämää, vaikka verotulot jäivät kolme miljoonaa arvioitua pienemmiksi. Viime vuonna kertyi kuitenkin paljon satunnaisia tuloja. Velkamäärä oli vuoden lopussa alhainen, 750 euroa asukasta kohden. Valtuutetut kiittelivät hyvää tulosta. Naantali investoi viime vuonna yli 10 miljoonalla eurolla. – Naantali pysyi lähes arvioidussa talousarviossa. Kaupungin kyky toteuttaa suunnitellut investoinnit olivat hyvät. Ensi vuodesta tulee haastava ja vaikeasti ennustettava korona-epidemian takia. Siksi on kannettava huolta kuntataloudesta ja resurssien tarkoituksenmukaisesta käytöstä, sanoi tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Anita Saksi (kok.). Tarkastuslautakunta kiinnitti tilintarkastusraportissaan huomiota tulevien vuosien isoihin investointeihin ja resursseihin. – Tulevien vuosien investointivauhti on kova, Saksi totesi. Naantalissa viime vuosi oli väestönkehityksessä positiivinen. Kaupunkiin valmistui 100 uutta asuntoa. – Useita tärkeitä asemakaavoja hyväksyttiin. Vuoden 2022 asuntomessujen valmistelu edistyi hyvin. Oli hyvä, että Naantalin talous oli kunnossa, kun korona-kriisi alkoi, huomautti kaupunginjohtaja Jouni Mutanen . Kritiikkiä useat ryhmät antoivat siitä, että Naantalissa on ollut paljon määräaikaisia työntekijöitä ja sijaisia. – Vakinaisten henkilöiden määrä kasvoi kymmenellä, samaan aikaa sijaisten ja määräaikaisten kasvu oli noin 30. Pitäisikö vakinaisten määrää muuttaa, kun sijaisten käyttö jatkuu vuodesta toiseen. Toisaalta ihmetytti sivistyspuolen henkilöstön kasvattaminen kolmella, vaikka lasten määrä on laskenut huipusta noin kolmannekseen, hämmästeli Lauri Laine (sd.). Mirva Maine (vihr.) kiinnitti huomiota viime vuoden onnistumisiin. Tarkastuslautakunta sai arviointikertomuksesta palkinnon, Naantali oli onnellisten asukkaiden kaupunki ja yrittäjämyönteinen. – Kultamitali tuli puistojen, katujen ja liikuntapaikkojen kunnossapidosta, totesi Maine. Heini Jalkanen (kesk.) sanoi, että Naantali on selviytynyt korona-sarjassakin hyvin, mutta huolissaan pitää olla verotulojen alittumisesta viime vuonna ja kuluvanakin vuonna. Vilhelm Junnila (ps.) totesi, että koronan rajoitustoimet vaikuttavat merkittävästi verotulokertymään. Hän myös kiinnitti huomiota siihen, että sosiaali- ja terveyspuolella jopa kolmasosa työstä tehdään sijaisjärjestelyin. – Samaan aikaan ostopalvelujen käyttö on kasvanut. Tilanne on huolestuttava sekä työntekijöiden että kuntatalouden näkökulmasta, hän sanoi. Kaupunki myönsi kuluvalle vuodelle 70 000 lisämäärärahan Naantali Matkailu Oy:n kautta tehtävään markkinointiin. Tämä lisäksi avustusta haetaan 30 000 euroa Turun seudun kehitys Oy:stä. Markkinointituki tulee koronan aiheuttaman poikkeustilanteen korjaamiseen ja tulevan kesän kohdemarkkinoinnin varmistamiseen. Lisäksi kaupunki päätti maksaa Naantalin Matkailu Oy:lle toukokuussa markkinointi- ja ostopalvelusopimuksen mukaisen summan, 150 000 euroa, joka erääntyy normaalisti syyskuussa. Osa rahasta käytetään markkinoinnin elvyttämiseen. Valtuusto päätti, että Kaupungin jätteenkuljetuksesta huolehtii J&T Pajunen Oy Naantalin alueella niissä tapauksissa, joissa yksittäiset jätteenkuljetusyrittäjät eivät kykene kuljetustehtävää hoitamaan koronapandemian vuoksi. Karvetin liikunta-alueelle myönnettiin 50 000 euron lisämääräraha suoja-aidan rakentamiseen ja valaistukseen. Kaupunginvaltuusto määräsi kaupunginhallituksen toimimaan kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaavana toimielimenä. Eronneen Kai Pirneskosken tilalle 4. varajäseneksi keskusvaalilautakuntaan valittiin Jonny Henriksson (ps.). Sirpa Hagsberg (sd.) jätti aloitteen lapsivaikutusten arvioinnin mukaan ottamisesta päätöksentekoon. Juha Haapakoski (kok.) jätti aloitteen vesihuollon kehittämissuunnitelman päivittämisestä. Syinä ovat muun muassa Turun Seudun Veden uuden runkoverkon suunnittelu Maskuun ja putkiyhteys Naantaliin ja saariston saattaminen vesi- ja jätehuollon piiriin.