Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Mynämäen Vesa hakee menestystä peli-ilon kautta

Naisten Superpesis alkaa tällä viikolla. Mynämäen Vesa kohtaa sunnuntaina Raumalla Feran. Ensimmäinen kotipeli nähdään jo keskiviikkona 17.6. kello 18 alkaen. Silloin vastassa on mestarisuosikkeihin lukeutuva Porin Pesäkarhut. Vallitsevan tilanteen vuoksi naisten Superpesiksen sarjajärjestelmää on muutettu. Runkosarjassa pelataan 20 ottelua paikallispainotteisesti. Toista kauttaan Superpesiksessä aloittava Mynämäen Vesa kuuluu Länsi-lohkoon, jossa se pelaa yhteensä kahdeksan ottelua Feraa ja Pesäkarhuja vastaan. Etelän ja pohjoisen lohkojen joukkueita vastaan Vesattaret pelaa kaksinkertaisen sarjan eli yhteensä 12 ottelua. Itä-lohkon joukkueita Kempelettä, ennakkosuosikkeihin kuuluvaa Lapuaa ja Seinäjokea mynämäkeläiset eivät kohtaa runkosarjassa lainkaan. Puolivälieriin pääsee kahdeksan runkosarjan parasta joukkuetta. Tällä kaudella sarjasta ei putoa yhtään joukkuetta, vaan sijoille 9–12 jääville kausi päättyy runkosarjaan. Vesa pääsi ensimmäisen kerran tositoimiin viime lauantaina Varsinais-Suomen aluemestaruusottelussa. Haastajaksi saapui Ykköspesiksessä vahvaa työtä viime kaudella tehnyt Pöytyä. Sateinen ja tuulinen ottelu keräsi satakunta katsojaa, mutta kotiyleisön pettymykseksi Pöytyän ruuti pysyi kuivempana. Kolmannen vuoronsa tasoittavalla pöytyäläiset iskivät hurjat viisi juoksua taululle lyötyään pallon kahdesti läpi kakkosrajasta. Toisella jaksolla Vesattaret pääsi jo 2–0-johtoasemaan, mutta Pöytyä nousi lopulta 3–4-jaksovoittoon vieden ottelun ja aluemestaruuden nimiinsä. Alkavalla kaudella Mynämäen Vesan pelinjohtajana toimii Turku-Pesiksessä pitkän uran tehnyt Petri Hännikäinen . – Näin heti hävityn ottelun jälkeen tietysti päällimmäiseksi harmittaa, mutta kyllä kentälle pääseminen tauon jälkeen oli mahtavaa, Hännikäinen myönsi. Hännikäisen mukaan Vesattarien harjoittelukausi on sujunut koronasta huolimatta hyvin. – Ainoana haasteena ovat olleet loukkaantumiset. Joukkueen kanssa on tehty paljon töitä, varsinkin fiilispuolella. Oma oloni on jo kotoinen, sillä Mynämäessä on lämmin yhteisö ja mukava porukka. Meillä on rempseä tunnelma ja tekemisen meininki. Kauteen ja ensimmäiseen Fera-otteluun joukkue menee pitkälti niillä eväillä, joilla viime kausi saatiin duurivoittoiseen päätökseen. – Fera kohdataan positiivisin odotuksin. Tavoitteemme on pelata rohkeaa ja iloista pesäpalloa koko kauden ajan. Vesattarien haasteena on saada viime vuonna vuotanut ulkopeli kuntoon. Juoksuja kyllä osattiin tehdä jo viime kaudella.