Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sote-teini alkaa taas nilkuttaa

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan uudistusta on vatvottu niin pitkään erilaisten hallituskokoonpanojen voimin, että hanke saattaa olla hyvinkin rippikouluiässä. Sote-teini alkoi taas perjantaina nilkuttaa nykyhallituksen päätöksillä kohti maalia, joka oli jo Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ykköstavoitteena. Toki hallituspohjan värivaihdos on tuonut lievää muutosta sote-tavoitteisiin. Aikataulu on nyt se, että hallitus laittaa sote-lakiesityksensä syyskuun loppupuolelle jatkuvalle lausuntokierrokselle. Jos aikataulu pitää tällä kerralla kutinsa, niin uusi laki tulisi eduskunnan ruodintaan joulukuussa. Jos taipaleelle ei ilmesty jarrutusjälkiä, niin maakuntavaalit voitaisiin järjestää vuonna 2022. Tämän jälkeen maakunnat ryhtyisivät vastaamaan sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä vuoden 2023 alusta alkaen. Leveämmät hartiat on termi, jota on jo liki kyllästymiseen saakka vuositolkulla toitotettu sosiaali- ja terveyspalveluissa. Varsinais-Suomessa erikoissairaanhoito on maakunnallista yhteistyötä, mutta silti sieltä tipahtaa ajoittain kunnille ikäviä lisälaskua. Vielä isompia heilahduksia taitaa tuottaa pienimuotoisemmin hoidettu perusterveydenhuolto. Heilunnasta kertoo esimerkiksi Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten yhteinen peruspalvelukuntayhtymä Akseli. Lähimenneisyydessä etenkin Mynämäki on saanut kaivaa lompsastaan lisävaluuttaa Akseli-laskujen kuittaamiseen. Maakunnallinen sote-ratkaisu antaisi todennäköisesti vakautta kuntien taloussuunnitteluun. Lantin kääntöpuoli on se, että mitä ilmeisimmin nykyistä laajempi varsinaissuomalainen yhteistyö johtaisi toimipisteharvennukseen. Tästä on jo esimerkkejä vaikkapa Akselista: palvelupisteiden ovet ovat sulkeutuneet Mietoisissa ja Askaisissa, Lemussa valot sammutetaan tämän vuoden lopussa. Akselin poistolistalla on ollut pieniä sivukonttoreita. Maakunnallisessa vertailussa kokonainen terveyskeskus saattaa olla pieni osa isommassa palapelissä. Kun kerran sote-uudistusta jälleen kerran laajasti kaivataan, niin toivottavasti tämä hanke hilautuu vaikka rähmällään maaliviivan yli. Ja toivottavasti kansakunnan päättäjillä on sen verran tolkkua, ettei tästä ratkaisusta asetella mansikkaa minkään puolueen kermakakkuleivoksen päälle.