Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kirkko ja korona

Voi ei mikä otsikko! Ei kai vielä kerran korona? No, entä jos edes pikkuisen kirkkoa? Sillä nyt, kun pandemian aiheuttamia rajoituksia voitiin 1.6. alkaen purkaa ja kirkkojen ovia avata, on hyvä hetki pohtia hieman poikkeusajan kokemuksia. Tiedostaen, että rajoitukset voivat tarpeen vaatiessa vielä palatakin. Monet ovat kiittäneet seurakuntia nopeasta sopeutumisesta tilanteeseen. On osuvasti puhuttu kirkon digiloikasta, kun kriisin pakottamina seurakuntien ulospäin suuntautuvia toimintoja siirrettiin someen. Tutuista kotikirkoista opittiin striimaamaan jumalanpalveluksia, samoin lapsityön kerhotoimintaa. Rippikoulutyössä on valmius korvata leirimuotoinen lähiopetus vaikka kokonaan etäopetuksena. Musiikkityössä toteutettiin musiikkihartauksia ja jopa konsertteja suoratoistona netin kautta. Samoin seurakuntien sisäisiä toimintoja, kuten kokouksia ja palavereja opittiin monien muiden työpaikkojen tavoin pitämään video-muotoisina. Teams- ja muut vastaavat työkalut tulivat tutuiksi ja jäävät varmasti osaksi seurakuntien työyhteisöjen toimintaa myös jatkossa. Monet seurakunnat pohtivat jumalanpalvelusten virtuaalista toteutusta säännöllisesti. Korona-kriisin aika nosti uusien viestintämenetelmien ohella esiin myös vanhojen tuttujen välineiden arvoa. Monissa seurakunnissa otettiin puhelimitse yhteyttä ikäihmisiin. Monet työntekijät ovat kertoneet hienoja kohtaamisista näissä puhelinkeskusteluissa. Samaa kertoivat ne ihmiset, joille soitettiin. Yhteydenotto kotiseurakunnasta oli tervetullut. Samalla nämä kontaktit osoittivat, että suurin osa ikäihmisistä oli sopeutunut ja selviytynyt kriisitilanteessa hyvin niin henkisesti kuin fyysisesti. Suurissa kaupungeissakin, kuten Helsingissä, vain hyvin pieni joukko ikäihmisiä oli tukiverkostojen ulkopuolella. Hyvä siis, että soitettiin. Tunnustan, että olen omalta osaltani tuntenut jonkinlaista kömpelyyttä uusien välineiden kanssa. Sisäisen kitkan tuntua on toki voinut aiheuttaa myös muut ajankohtaiset haasteet, joita omassa seurakunnassamme on ollut työstettävinä juuri samaan aikaan. Tämän ohella tilanne on kutsunut pohtimaan kirkon ja seurakunnan olemusta. Mitä ja keitä me olemme silloin, kun emme voi tulla yhteen ja kokoontua? Mitä muuta seurakunta on kuin meidän työntekijöiden toteuttamia tilaisuuksia? Tai vaikkapa netin kautta lähettämiä hartauksia? Uskon, että tämä pohdinta jatkuu vielä sittenkin, kun pandemia on ohi. Yksi avainkysymys on se, miten seurakunnat voivat tukea seurakuntalaisten omaehtoista hengellisyyttä. Uskon, että tämä näkökulma on avainasemassa kirkon itseymmärryksen kirkastamisessa. Kirkko kun ei ole olemassa itseään varten, vaan ihmisiä ja maailmaa varten. Juhana Markkula Uudenkaupungin seurakunnan kirkkoherra