Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kylmä toukokuu venyttää satoja pitkälle kesään

Pro Agria Keskusten Liiton kesäkuun alussa julkaiseman kasvutilannekatsauksen mukaan kevätkylvöjen loppuunsaattaminen venyy kesäkuulle. Toukokuun sademäärät Lounais- ja Etelä-Suomessa olivat tavallista suurempia, ja yölämpötilat laskivat useina öinä pakkasen puolelle vioittaen kasvustoja. Sadonmenetyksiä ei kuitenkaan ole odotettavissa. Säiden lämpeneminen on vauhdittanut nurmien kasvua, vaikka kuivuus on osakseen rajoittanut sitä. Säilörehun korjuu on alkamassa Etelä-Suomessa. Satonäkymät ovat tavanomaiset. Kuivaheinän kasvu ja kehitys on kesken. Etelä-Suomessa korjuuta ei päästä aloittamaan ennen juhannusta. Satonäkymät ovat tavanomaiset.   Kevätviljojen kylvöt ovat kesken Varsinais-Suomessa, kuten muuallakin Suomessa. Kylvösuunnitelmia on osittain jouduttu muuttamaan: myöhäisiä lajeja on vaihdettu aikaisiin ja pidemmän kasvuajan kevätvehnä ohraksi tai kauraksi. Kevätviljat orastavat hyvin suurimmassa osassa maata, erityisesti huhtikuun puolella kylvetyt kasvustot. Syysvehnän ja rukiin kasvu arvioidaan tyydyttäväksi tai hyväksi lähes koko maassa. Rikkakasveja ja tuholaisia on esiintynyt tavanomaisesti tai tavanomaista vähemmän viileän toukokuun ansiosta.Rikkakasviruiskutukset ovat alkamassa ja kylvöjen pitkittymisen takia ne venyvät pitkälle aikavälille. Kasvitautien torjuntatarve on yleisesti pieni.   Rypsi ja rapsi ovat taimettuneet hitaasti, mutta tasaisesti koko maassa. Etelä-Suomessa rypsiviljelmillä on havaittu kirppoja, mutta ne eivät ole toistaiseksi aiheuttaneet ongelmia. Sokerijuurikas-, herne- ja härkäpapukasvustot ovat taimettuneet hyvin tai tyydyttävästi. Sokerijuurikkaalla on tehty ensimmäiset rikkakasviruiskutukset. Varsinais-Suomessa aikaisin kylvetyissä herne- ja härkäpapukasvustoissa on tavattu tavanomaista enemmän hernekärsäkkään syöntivioituksia.   Varhaisperunan nostomäärät kasvavat juhannusta kohti. Varsinais-Suomessa korjuuta käynnistetään. Sato on laadultaan hyvä, mutta viileä kevät nipistää määrää. Kokonaissatoa ennustetaan tavanomaiseksi tai hieman pienemmäksi. Lounais-Suomen lämmittämättömistä kasvihuoneista on toukokuusta lähtien korjattu mm. nippusipulia- ja porkkanaa. Etelä-Suomessa on käynnistymässä kukka-, varhais- ja kiinankaalin satokausi. Juhannusviikolla päästään korjaamaan jäävuorisalaattia. Varhaisvihannesten satomäärien odotetaan kasvavan juhannukseen mennessä. Avomaalle kylvetyt juurekset sekä istutetut vihannekset ovat juurtuneet hyvin. Viileä sää on jarruttanut kasvua. Vihannesmailla on tavattu kirppoja, muita tuholaisia tarkkaillaan.   Etelä-Suomessa harsolla suojatun mansikan kukinta on kääntymässä lopuilleen. Avomaan mansikan kukinta on runsaimmillaan. Vadelmat kukkivat Etelä-Suomessa. Kasvihuonemansikoita on päästy maistelemaan jo toukokuussa. Harsolla suojatun sekä tunneleissa valmistuvan mansikan sadon määrä kasvaa juhannusta kohden. Epävarma kausityövoiman saatavuus on vähentänyt varhaissadon tavoittelua. Herukoiden kukinta on pian täydessä vauhdissa Etelä-Suomessa. Aikaiset omenalajikkeet sekä syysomenalajikkeet kukkivat runsaasti. Oikuttelevan sään takia pölyttävien hyönteisten määrä on vaihteleva. Viileä alkukevät hidastutti tuholaisten esiintymistä. Lämmin jakso voi saada tuholaiset liikkeelle nopeasti.