Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Pitkät polut kutsuvat Pirkanmaalla – Leila Gröndahl lopettaa Taivassalossa

Taivassalo hakee uutta vapaa-aikasihteerin sijaista ensi syksystä alkaen kahdeksi vuodeksi. Elokuusta 2018 asti pestiä on hoitanut Leila Gröndahl , joka on muuttamassa pois paikkakunnalta. Mitä puuhailet juuri nyt? – Vietän viimeisiä viikkoja Taivassalossa ennen muuttoa. Salitreeni ja aamulenkki koirien kanssa on takana ja aloittelen pakkaamaan taas tavaroita. Joka kerta pakkaillessa sitä ihmettelee, miten paljon kaikkea omistaakaan. On helppo lähteä, kun talomme meni kaupaksi. Minne lähdet? – Edessä on muutto Tampereen seudulle. Uusia haasteita ja mahdollisuuksia on tiedossa niin työn, harrastusten kuin lasten koulunkäynninkin suhteen. Tampereen alue on minulle ennestään tuttua. Olen asunut Tampereella ja Ylöjärvellä lähes 20 vuotta ja lapset menevät osin samoihin kouluihin kuin minä olen joskus käynyt. – Tiedossa on uusia liikunnallisia haasteita, ja se oli yksi syy muutolle. Määräaikainen työsuhteeni päättyy virallisesti 13. kesäkuuta. Minulla olisi kyllä ollut mahdollista jatkaa Taivassalossa seuraavat pari vuotta. Asuit Taivassalossa melkein 10 vuotta. Mitä tuosta ajasta jää erityisesti mieleen? – Aika meni todella nopeasti. En ole koskaan aiemmin asunut näin kauan samassa paikassa, joten voisi sanoa, että olen viihtynyt täällä oikein hyvin. Talo jossa asuimme on aivan ihana, ja sitä tulee varmasti ikävä. – Tästä ajasta jää erityisesti mieleen lasten kanssa vietetty aika, taloremontit ja ryhmäliikuntatunnit, joita ohjasin, sekä mukava työ Taivassalon kunnassa. Elämä Taivassalossa oli varsin aktiivinen ajanjakso elämässäni. Ehti tapahtua kaikenlaista, vaikka tämä onkin tällainen rauhallinen ja pieni saaristokunta. Harrastat polkujuoksua. Millaisia matkoja mieluiten juokset? – Juoksen mieluiten mahdollisimman pitkiä, yli 50 kilometrin matkoja poluilla. Arkisin täytyy tyytyä lyhyempiin lenkkeihin. Täällä Taivassalossa haasteena on ollut löytää pitkiä lenkkejä ja uusia reittejä, ja siksi olenkin juossut jonkin verran muualla. Nyt lenkit varmasti pitenevät reilusti, kun palaan Tampereen seudulle. Pidän siitä, että saan juosta uusia lenkkejä vaihtelevissa maastoissa ja lenkkivalikoima on laaja. Mitä terveisiä haluat jättää Taivassaloon? – Haluaisin kiittää kaikkia ihania aktiivisia kuntoilijoita, joiden kanssa sain treenata vuodesta toiseen niin Taivassalossa kuin Vehmaallakin. Omaan kuntoon kannattaa aina panostaa ja harrastaa liikuntaa positiivisella mielellä. Aurinkoista ja liikunnallista kesää kaikille!