Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Jumppavälineenä traktorinrengas – Mynämäessä jumpataan keskiviikkoisin ulkona

Koko kesän ajan Mynämäessä on tarjolla kerran viikossa ulkojumppaa, jonka välineet eivät ole niitä ihan tavallisimpia. Treenaaminen traktorinrenkaan kanssa kuulostaa vaativalta, mutta ohjaaja Marika Virkkunen vakuuttaa, että se sopii jokaiselle. – On ollut pakko suunnitella jumppa niin, ettei se perustu renkaiden pyörittelyyn ympäriinsä. Hyödynnämme sitä alustana ja vastuksena hyppyihin, askelluksiin, punnerruksiin ja oikeastaan mihin vaan. Tämä sopii ihan jokaiselle ikään ja kuntoon katsomatta, hän sanoo. Halutessaan renkaan pyörittämistäkin saa kokeilla. Mikäli saapuu paikan päälle kahvila-ravintola Nurkan pihapiiriin ajoissa ennen kello 18, saa kenties myös lämmitellä auttamalla renkaiden siirrossa hajalleen jumppa-alueelle lentopallokentän viereen. Traktorinrenkaat ovat poistuneet Virkkusen isältä ajokäytöstä, ja niitä on paikalla kolmea kokoa yhteensä 11. Suurimman renkaan ympärille mahtuu kolmekin jumppaajaa, pienimmän ääreen kaksi. Ensimmäisellä kerralla mukana oli kymmenkunta osallistujaa. –  Täällä pääsee jokainen treenin tekemään. Jos meitä tulee paikalle hirmu paljon, silloin astuu tietynlainen luovuus kehiin, Virkkunen lupaa. Virkkunen on työskennellyt liikunta-alalla 13 vuotta, ja siitä ajasta personal trainerina 10 vuotta. Nurkan puistojumpaksi hän halusi suunnitella jotakin vähän erilaista. – Ajattelin, että traktorinrenkaat sopivat hyvin paikan henkeen. Koska korona katkaisi ohjatun liikunnan joksikin aikaa, ihmisillä voi olla eri tavalla intoa lähteä mukaan. Ja mikä sen parempaa kuin että saadaan liikkua ulkotiloissa, hän sanoo. Nurkan pihalla järjestetään myös lentopalloturnaus heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. – Täällä on mukava tunnelma ja hyvät tilat, joita kannattaa käyttää. Kaikki saavat tulla pelaamaan joukkueensa kanssa, jonka saa jo kolmen hengen voimin pystyyn, Niklas Murto kannustaa. Traktorinrengasjumppaa jatketaan keskiviikkoisin kello 18 aina elokuun loppuun saakka.