Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kaapo odottaa lukkaria kotiin – Huipulle päästäkseen Ilona Hakoniemi valitsi pesäpallon

Lukkari on pesäpallossa kuin maalivahti jääkiekossa. Jos hän ei ole hyvä, joukkueen on vaikea pärjätä. Lukkari työskentelee myrskyn silmässä, sillä häntä ympäröivät jatkuvasti vastapuolen pelaajat. – Mitä korkeammalla tasolla pelataan, sitä enemmän tulee huutelua. 12 pelaajan piirittämänä pään pitää kestää painetta, vehmaalainen Ilona Hakoniemi kertoo. Hakoniemi ei ole ikinä halunnut pelata muulla paikalla kuin lukkarina. Kuusivuotiaana hän sai viimein aloittaa peliuransa Laitilan Jyskeessä, jossa hän oli seurannut isän ja veljien harrastavan. Nyt 16-vuotiaana hän pelaa ensimmäistä vuottaan Rauman Feran B-tytöissä ja jatkaa myös Laitilassa naisten joukkuessa. Superpesikseen hän saa tuntumaa Rauman superpesisjoukkueen kautta. – Harjoittelimme syksyllä yhdessä, minkä jälkeen kaksi B-tyttöä nostettiin superpesiksen harjoitusrinkiin. Pääsin mukaan, ja nyt olen treenannut kovempaa kuin koskaan aiemmin. Tavoite on, että lähivuosina pääsisi pelaamaankin. Jos ei aluksi lukkarina, niin jokeripaikalla sisävuoroja, hän sanoo. Hakoniemi haluaa tulla Suomen naisten parhaaksi pesäpalloilijaksi. Toistaiseksi hänet on palkittu ikätason parhaimmat pelaajat kokoavissa Itä-Länsi-otteluissa lännen parhaaksi pelaajaksi kaksi kertaa. Tältä kesältä hän haaveilee B-tyttöjen SM-mitalia. – Kolme kertaa joukkueeni on ollut neljäs, mutta mitalia ei vielä koskaan ole tullut. Rauman harjoitukset lohkaisevat päivästä nelisen tuntia matkoineen, minkä lisäksi tulevat Laitilan harjoitukset, molempien joukkueiden pelireissut ja omaehtoiset treenit. Tiukimpina viikkoina treenejä saattaa olla kymmenkunta. – Kun asuu Vehmaalla, on tottunut, että kaikkialle on pitkä matka. Isoveljeni on reilu ja kuskaa. Ajolupa minulla jo on, ja kortin saan aikaistettuna vuoden lopulla. Elämä menee nyt pesäpallon ehdoilla. Kotona Kiikoisissakin Ilonaa kaivataan. Lempeä, aina innokas Kaapo-hevonen odottaa emäntäänsä ratsaille ja harjoittelemaan. Pitkään oli epäselvää, kummasta lajista tulee lahjakkaalle nuorelle ykkönen, sillä hän harrasti määrätietoisesti myös kenttäratsastusta. – Päätös oli vaikea, eikä mitenkään kerralla tehty. Vaikka pesis on nyt ykköslaji, en ole valmis luopumaan ratsastuksestakaan. Lajit ovat menneet kauan rinta rinnan, mutta pesiksessä minulla on ehkä paremmat mahdollisuuden pärjätä, hän vertaa. Kaapo tuli perheeseen viime syksynä, jolloin Ilonan oli aika siirtyä poneista hevoseen. 7-vuotias ruuna osoittautui heti ensi tapaamisella sopivaksi. – Kaapo vaikuttaa vielä kokemattomalta, mutta se on tosi oppivainen, mukava ja aina korvat hörössä lähdössä harjoittelemaan. En pysty panostamaan ratsastukseen niin paljon kuin tahtoisin, mutta yksi tavoitteista on saada Kaaposta hyvä hevonen. Salaisena haaveenani on vielä päästä sen kanssa junioreiden SM-kisoihin. Kuten pesäpallo, ratsastus oli Ilonalle pienestä pitäen itsestäänselvyys. Perheessä on ollut aina hevosia, joiden selkään hän on päässyt siitä asti kun oppi istumaan. – Vanhemmat ovat olleet minulle valtavana tukena, ja melkein koko perhe elää harrastusteni mukaan. Välillä he joutuvat toppuuttelemaan, etteivät minulta mene jutut yli. Lukio on tällä hetkellä se, mistä Hakoniemi tinkii, jos jostain. – Hoidan sen niin, että pääsen jatkossa opiskelemaan, mutta kympin oppilas ei joka aineessa tarvitse olla, hän myöntyy. Ikä: 16 Asuu: Vehmaalla Opinnot: Uudenkaupungin lukiossa 1. luokalla Perhe: äiti, isä ja kaksi isoveljeä Harrastukset: pesäpallo ja ratsastus Haaveammatti: ammattiurheilija tai erityisopettaja