Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Terveisiä katsomosta, osa 2

Toin yli kaksi kuukautta sitten (US 21.3.2020) esille huoleni demokratian kaventamisesta Uudenkaupungin päätöksenteossa. Vastaukseksi sain rajuja hyökkäyksiä muutamalta keskeiseltä luottamushenkilöltä virkamiesten pysyteltyä asiassa hiljaa. Samanlaisen palautteen uhallakin jatkan mielestäni perustavaa laatua olevien epäkohtien esille ottamista. Kaupungin tilinpäätös on perinteisesti valmistunut lautakuntien myötävaikutuksella niiden ottaessa kantaa oman toimialansa tuloksiin ennen kaupunginhallituskäsittelyä. Kuluvana vuonna tilinpäätösasiakirja tuotiin lautakuntiin vasta, kun kaupunginhallitus oli sen jo käsitellyt ja allekirjoittanut sekä lähettänyt tilintarkastajille lausuntoa varten. Muutokset eivät siis olleet lautakunnissa enää mahdollisia. Ensi maanantaina valtuusto käsittelee tilinpäätöksen, jossa on poikkeuksellisesti ainoastaan virkamiesten näkemykset palvelukeskusten toiminnasta ja tuloksista. Tilinpäätös ei yleensä intohimoja herätä, mutta asiakirjana se on jopa talousarviota tärkeämpi: päätetäänhän sen perusteella muun muassa vastuuvapaudesta kaupungin tilivelvollisille. Kaupunginhallitus muutti virkojen ja työsuhteiden täyttölupaprosessia kokouksessaan 23.3.2020 perusteen ollessa virheellisesti tulkittuna valmiuslaissa. Lautakunnat ohitetaan täyttölupa-asioissa tämän myötä täysin. Johtava viranhaltija tekee esityksen hallitukselle ilman, että lautakunnalla olisi osaa tai arpaa tähän. Normaalitilanteessa lautakunnat ovat päättäneet positioiden täytöstä itsenäisesti varsinkin silloin, kun ne perustuvat valtuuston hyväksymään talousarvioon. Pandemiasta huolimatta lautakunnat ovat kokoontuneet maalis-huhtikuun vaihteesta alkaen taas normaalitahdissa ja päätösvaltaisina, mutta poikkeusjärjestely näyttää pysyvän voimassa. Tähänkään asiaan ei siis lautakuntia toistaiseksi tarvita. Koronapandemian takia kaupunginhallitus käynnisti lomautusneuvottelut huhtikuun puolivälissä. Lautakunnille ei annettu tietoa neuvottelujen laajuudesta tai ulottuvuudesta niiden toimialaan, vaikka ne vastaavat alueensa toiminnasta kokonaisuudessaan. Jonkinlainen lausuntopyyntö tai edes epävirallinen väliraportti neuvotteluista olisi aikanaan ollut todella paikallaan. Nyt on yt-neuvottelut käyty ja päätökset tehty, mutta lautakunnissa ei ilmeisesti juuri tiedetä niiden omien toimialojen lomautusten määriä. Uudessakaupungissa on lisäksi vakiintunut erikoinen toimintatapa, jossa virkamiehet käynnistävät erilaisia hankkeita esimerkiksi kymmenien tuhansien hintaisilla suunnitteluprosesseilla tarjouspyyntöineen ilman, että asiakokonaisuudesta vastuussa oleva päättäjätaho tietää tuon taivaallista siitä. Tämä perustunee väärän tulkintaan, jonka mukaan virkamies voisi hyväksymisrajojensa puitteissa tehdä, mitä tahansa hyväksi katsoo valtuuston tai hallituksen linjauksista huolimatta. Näin päättäjät ajetaan puun ja kuoren väliin itse hankkeesta päätettäessä: jos vastustat, suunnittelurahat menevät hukkaan ja asia on sitä paitsi jo julkisuudessa esitelty ja yhteistyötahoille luvattu. En ota tässä kantaa hankkeiden hyvyyteen, vaan siihen, että niitä synnytetään hyväksytyn talousarvion ja toimintasuunnitelmien ulkopuolelta. Olen erittäin pettynyt demokratian taantumukseen Uudessakaupungissa, mistä tällä hetkellä vastaavat niin johtavat virkamiehet kuin poliittinen johtomme. Mistä saamme tulevaisuudessa uusia päättäjiä, kun päätösvalta viedään luottamuselimiltä merkittäviltä osin pois? Pitäisikö muidenkin kuin minun alkaa olla huolissaan? Seppo Nikula, kokoomus, Uusikaupunki