Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Päättäjät ja kunnanjohtaja keskusteluun Maskussa

Maskussa järjestetään keskustelutilaisuus, johon kutsutaan kunnanhallitus ja puheenjohtajisto sekä kunnanjohtaja Arto Oikarinen . Kunnanhallitus päätti yksimielisesti tilaisuuden järjestämisestä. Kokoonkutsujana toimii kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Hannu Mykrä (sd.). Lisäksi hallituksen työryhmään kuuluvat Hannu Mykrä, Maija Salo (sd.), Susanna Lehtojärvi (kok.) ja Jouko Miesvirta (kesk.) käyvät keskustelut työpaikkaselvitykseen osallistuneiden kunnan johtoryhmän jäsenten kanssa. – Työpaikkaselvitys on valmistunut ja seuraavaksi hallitus keskustelee sen tuloksista niiden henkilöiden kanssa, joita se koski. Haluamme selvittää työssä jaksamista ja töiden sujuvuutta koskien johtoryhmää. Tämä kuuluu normaalin työsuojelutoiminnan piiriin, Mykrä toteaa. Kunnanhallitus on esittänyt huolensa kunnan johdon jaksamisesta koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan ja käytyjen yhteistoimintaneuvotteluiden vuoksi. Maskussa on tehty johtaville viranhaltijoille suunnattu työpaikkaselvitys. Selvityksen tavoitteena oli varmistaa kunnan johtoryhmän jäsenten jaksaminen poikkeusoloissa, turvata johtoryhmätyöskentely poikkeustilan jatkuessa ja sen jälkeen sekä kehittää johtoryhmän valmiuksia tulevia tilanteita varten. Työpaikkaselvityksessä esille tulleiden asioiden perusteella hallituksessa puhetta johtanut Mykrä esitti keskustelutilaisuuksien järjestämistä. Uutista on täydennetty kello 16.35 Hannu Mykrän kommentilla.