Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Lohikunta laajentaa Maskuun

Turkulainen, kotimaisten kalankasvattajien omistama Lohikunta Oy jalostaa kirjolohesta fileitä, annospaloja, suikaleita ja kuutioita ruokateollisuudelle ja jatkojalostajille sekä tuorekaupan tukku- ja vähittäissektoreille. Nyt Lohikunta laajentaa toimintaansa myös omaan jatkojalostukseen ja avaa oman kalasavustamon Maskuun. Kalasavustamossa valmistetaan lämmin- ja kylmäsavutuotteet sekä loimutetut fileet ja graavituotteet. Myös pihvit ja pyörykät sekä muut paistetut tuotteet tulevat valikoimiin. Muutostyöt Maskun laitoksella valmistuvat kesän aikana ja viimeistään elokuussa uudet tuotteet saadaan Turun talousalueen kauppoihin sekä Lohikunnan tehtaanmyymälään Turkuun. Maskun laitokselle palkataan 5–10 uutta työntekijää, joiden rekrytointi aloitetaan heti. Korona on iskenyt myös kalanjalostukseen ja erityisesti norjalainen lohi on sotkenut kotimaan markkinoita. Lohikunnassa uskotaan yhä laadukkaiden kotimaisten kalatuotteiden kysynnän kasvuun. Lohikunta Oy käsittelee vuosittain 1–1,5 miljoonaa kiloa kirjolohta ja mätiä Vientiä Ruotsiin, Viroon, Latviaan ja Japaniin Liikevaihto on noin 8 miljoonaa euroa vuodessa Yritys työllistää 15–20 henkilöä