Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Tikkateessä on vahva maan maku

Ilman ihmistyötä kasvanut pakuri Löytyy Vehmaan Lallisten rannan koivusta, jota esittelevät tilan isäntä Tapani Vuorisalmi ja paikallinen pakurifriikki Mika Salonen. – Tässä se on ollut jo usean vuoden ajan, eikä puu tunnu ainakaan tässä vaiheessa pahemmin kärsineen, osoittaa Vuorisalmi laituripenkereen rantakoivua. Mika Salonen tutustui pohjoisen Levin retkellään pakuriin noin 15 vuotta sitten. Sieltä hän on myös luontaistuotekauppoja tuntuvasti edullisempaan hintaan hankkinut kuivatut pakurin palat. Pussillinen kuivattuja pakurin paloja kestää hänellä 1,5 vuotta. – Palat kannatta ensi keittää kattilasta, koska alussa ne vaahtoavat voimakkaasti. Sen jälkeen laitan pakurin palat vedenkeittimeen ja juon sitä sellaisenaan tikkateenä tai murukahviin sekoitenesteenä. Myös puuronesteenä olen käyttänyt pakuri- eli tikkateetä. Mika Salonen tarjoilee minulle remontin alla olevassa Rautilan rannan asunnossaan höyryävän kupillisen tikkateetä. Ensimmäinen makuaistimus on: tämähän maistuu perunakellarilta. – Ihan totta, siinä on lievä maan maku. Pidän paloja keittimessä niin kauan kuin niistä väriä keitinveteen irtoaa. Sen jälkeen ne voi hienontaa tehosekoittimessa ja syödä jugurtin painikkeena. Pakurin nauttimisen jälkeen ei ole flunssasta tarvinnut kärsiä, sanoo Salonen ja käskee etsimään netistä käyttäjien kokemuksia pakurista. Pakurin hyödyistä puhuttaessa Luken erikoistutkija, filosofian tohtori Henri Vanhanen on tieteen tekijälle ominaiseen tapaan tuntuvasti Mika Salosta varovaisempi. Vanhasen mukaan pakuria on aikaisemmin markkinoitu pitkälti mielikuvilla, mutta tänä päivänä terveystuote vaatii taakseen myös faktaa. – Meillä on koko ajan meneillään tutkimuksia pakurin viljelystä ja myös sen ominaisuuksista. Tieteellisen tutkimuksen saralla olemme selvittäneet solumalleilla, että pakuri on alentanut valkosolujen tulehdustilaa merkittävästi. Mutta se koskee vain valkosoluja solumalleissa in-vitro. Kliinisiä tutkimustuloksia ei ole, ja ennen niitä en suostu sanomaan, että pakurilla olisi tulehdusta alentavaa vaikutusta suun kautta nautittuna, sanoo Henri Vanhanen. Pakuria kuitenkin tuotetaan ja käytetään laajassa mitassa Venäjällä, Japanissa ja Kiinassa. Onko siis kyse pelkästä lume-vaikutuksesta? – Siihen en lähde ottamaan kantaa, mutta pakurin käytöstä ei mitään haittaakaan ole – siis kohtuullisesti käytettynä. Ei sokeriakaan pidä liikaa käyttää, muistuttaa erikoistutkija Vanhanen.