Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Afrikka jätti jäljen sydämeen – Jenni Rappu näki Mbabanen sairaalassa Swasimaassa, mitä todellinen köyhyys on

– Ihmiset saattoivat kävellä 30 kilometriä patja kainalossaan sairaalaan. Swasimaassa on ambulanssejakin, mutta jos ei päässyt ambulanssilla, eikä ollut omaa autoa, oli käveltävä. Jenni Rappu oli nuori sairaanhoitajaopiskelija, kun hän kohtasi maailman, jota on vaikea kuvitella. Swasimaassa kaikki on niin erilaista kuin Suomessa. Rappu lähti opiskelijakaverinsa kanssa kolmeksi kuukaudeksi työharjoitteluun Mbabanen sairaalaan, joka on julkinen sairaala. – Varakkaille oli yksityinen huippusairaala, joka muistuttaa länsimaisia sairaaloita. Mbabanen sairaalassa nuori nainen näki elämän karuuden. – Vauvoja löytyi hylättynä roskikseen. Erityisesti vammaisia lapsia hylättiin.   Ensimmäisen hylätyn lapsen löytäminen otti koville. – Hän oli kaksiviikkoinen pieni poika, jolle annoimme nimeksi Turo Turun ammattikorkeakoulun mukaan, Jenni Rappu kertoo. Hän uskoo, että tällä pojalla on sentään jonkinlainen tulevaisuus. Poika vaikutti terveeltä. Vammaisilla lapsilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin päätyä orpokotiin. Länsimaiset adoptiotkin suosivat terveitä lapsia. Rappu työskenteli Mbabanen sairaalassa useilla osastoilla: teholla, kirurgiassa ja synnytysosastolla. Maaseudulla synnytettiin kotona, mutta kaupungeissa tultiin synnyttämään sairaalaan. Jos hyvin kävi, äiti pääsi ponnistamaan yksityishuoneeseen. Toisinaan vauva syntyi sairaalan ruuhkaisessa odotustilassa. – Afrikka jätti jäljen sydämeen. Afrikassa on jotain lumoavaa ihmisissä, luonnossa ja ympäristössä. – Toisaalta maa on hyvin kaksijakoinen. Heillä joilla on, on todella paljon ja sitten on ihmisiä, joilla ei ole mitään. Slummikorttelit jatkuvat silmänkantamattomiin, mutta kun ajaa ohi, pienet lapset vilkuttavat iloisesti. Ihmiset osaavat iloita siitä vähästä, mitä saavat.   Swasimaassa Jenni Rappu näki köyhyyden ja varakkuuden äärilaidat. Myöhemmin hän erikoistui kätilöksi ja lähti työharjoitteluun Tanskaan Kööpenhaminaan ja Jyllantiin. Kööpenhaminan sairaalan synnytysosasto tarjoili luksusta. Jokaisessa yksityishuoneessa oli amme, jossa äiti saattoi synnyttää sekä käytössä kaikki lääkkeettömät kivunlievityskeinot. Rappu on opiskellut sairaanhoitajaksi Turun ammattikorkeakoulussa englanninkielisessä koulutuksessa ja siksi oli luontevaa tehdä työharjoittelut ulkomailla. Samassa koulutuksessa oli myös opiskelijoita monesta maasta. – Minulla on aina ollut jokin kaukokaipuu. Olen matkustellut paljon, kiertänyt Pohjois-Amerikkaa, Eurooppaa ja Afrikkaa. Nyt haaveissa on Australia.   Opiskelun jälkeen Rappu pääsi töihin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Hän työskenteli eri osastoilla. Kun hänelle ja puolisolle syntyi kaksi valloittavaa pientä, perhe asettui asumaan Jennin kotiseudulle Lemuun. – Mies on periturkulainen, mutta anoppilaan ajaessa hän tottui ajelemaan Maskun ja Turun väliä, Jenni nauraa. Lemu ei ole enää se sama Lemu kuin Jennin lapsuudessa. Asukaskanta on muuttunut suuresti. Turusta on tullut lapsiperheitä. Kuntaliitos on vienyt palveluita kauemmas. – Meillä ei ole enää esimerkiksi omaa hammashoitolaa. Lapsia piti välillä kuljettaa päivähoitoon Seikelään. Toivottavasti oma kyläkoulu säilyy.   Kun Kustaviin haettiin sairaanhoitajaa, Jenni Rappu laittoi hakemuksen. Vuorotyöstä päivätyöhön siirtyminen on ollut lottovoitto pienten lasten äidille. – Aluksi tuntui hassulta ajaa Lemusta ikään kuin väärään suuntaan, kun auton keula kääntyikin saaristoon. – Olen viihtynyt Kustavissa erittäin hyvin. Täällä on vielä sellainen pikkukunnan ihana tunnelma. Ihmiset tuntevat toisensa. Jos kaipaa jotain palvelua, soittaa yhteen numeroon ja asia hoituu. Turussa ihminen joutuisi pyöritykseen, hän vertaa. Jos Swasimaa jätti jälkensä sydämeen, niin saman on tehnyt Kustavi: – Monesti aamulla töihin ajaessa on niin kaunista, että tekee mieli pysäyttää auto ja vain ihailla maisemaa. – Minusta kauneinta maailmassa on meri. Meri on aina väylä jonnekin. On sama, onko se Karibianmeri, Välimeri tai Itämeri, meri on valloittava.   Ikä: 35 Perhe: mies ja kaksi lasta sekä bichon frisé-perintökoira nimeltä Lulu Työ: vastaava sairaanhoitaja Kustavin Jaalakodissa ja kotisairaanhoidossa Asuu: Lemussa Harrastaa: kuntosalia, jumppaa, lenkkeilyä ja lukemista Unelmoi: Australian matkasta perheen kanssa