Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Herrasväen käytöskoulussa viuhkaetiketti tutuksi

Seitsemän jännittyneen näköistä lasta istuu Wahlbergin museotalon piharakennuksessa. Uudenkaupungin museon kesätyöläiset Sofia Kerkola ja Tuuli Tuominen ovat aloittamassa kesän ajan keskiviikkoisin järjestettävää museon Herrasväen käytöskoulua. Kerkola ja Tuominen ovat pukeutuneet vanhan ajan herrasväen talon piikojen työvaatteisiin. Lapsille jaetaan passit, joihin he tunnin käytöskoulun aikana voivat kerätä leimoja suoritetuista ja opituista asioista. – Mitä kotitöitä joudut tekemään kotona? Siivoavatko vanhempasi vai onko kotonasi palvelijoita, Kerkola aloittaa käytöskoulun. Kerkola kertoo, että hän ja Tuominen ovat Wahlbergin hienostotalon piikoja, ja he ovat niitä, jotka joutuvat siivoamaan talossa lasten lelut heidän leikkiensä jälkeen – Köyhien perheiden lapset joutuivat koulunkäynnin sijaan tekemään töitä, Kerkola sanoo. – Vanhaan aikaan lapsille ei järjestetty esikoulua tai päiväkotia, Tuominen lisää. Ensimmäisenä käydään läpi kättelyä: tervehdys, katse kohti vastapuolen silmiä ja napakka kättely. Lapset nousevat rohkeasti noudattamaan esimerkkiä ja kättelivät. Kaikki saavat suorituksestaan leimat passiin. Seuraavaksi käydään läpi niiauksen ja kumarruksen saloja ja kiinnitetään huomiota erityisesti hyvään ryhtiin. Niiauksessa toinen jalka toisen taakse siten, että paino on etummaisen jalan päällä, niiataan ja otetaan hameenhelmoista kiinni. – Muistattehan, että niiatessa katse luodaan kainosti maahan, Tuominen muistuttaa lapsia. Seuraavaksi vaikeutetaan kumarrusta ja koko porukka ottaa knallit käyttöön. Missä vaiheessa tervehtimistä se knalli tulisi ottaa pois päästä? Kuinka kohteliaisuussanat sopivat tapaamiseen ja keskusteluun, missä vaiheessa sanotaan kiitos ja ole hyvä? Lapsille opetetaan myös teitittelyä ja 7-vuotias Aaron Kotiranta saa nopeasti ajatuksesta kiinni. – En kysy, että mitä sinulle kuuluu, vaan kysyn, että mitä teille kuuluu, Aaron oivaltaa. Tuominen kertoo, kuinka vanhaan aikaan kävelykeppi oli hienojen herrojen asuste. Sellaisten, jotka eivät syystä tai toisesta saaneet käyttää miekkaa. – Tosin heillä saattoi olla myös jalka kipeä. Keppi toiseen käteen ja sitten siirretään aina keppiä ja vastakkaista jalkaa eteenpäin samaan aikaan. Hienot rouvat käyttivät päivänvarjoa kävelykepin sijaan, Tuominen kuvailee. Lapset saavat valita puna- tai sinisävyisen kuvioidun paperin itselleen. Nyt on aika askarrella viuhkoja. Taitellun viuhkan kädensijaan nidotaan kiinni suikale nauhaa ja viuhka on käyttövalmis. – Viuhkalla voi tehdä salamerkkejä huoneen toiseen päähän, silloin ei tarvitse keskustella niin, että muut tietäisivät, mistä on puhe, Tuominen paljastaa. Kun kiinnitaitetun viuhkan laittaa nojaamaan oikealle poskelle, se tarkoittaa kyllä. Sama liike vasemmalle poskelle tarkoittaa kieltäytymistä. – Jos viuhkan pudottaa auki levitettynä toisen eteen maahan ja toinen nostaa sen, niin silloin on suostunut toisen ystäväksi, Kerkola kuvailee. Lapset seuraavat tarkkoina viuhkaetiketin saloja. Hetken päästä he pääsevät testaamaan niitä käytännössä ja kaikki sujuu hyvin. Käytöskoulun lopuksi lapset pääsevät vielä harjoittelemaan oppimaansa pikkukaupan asiakkaina ja myyjinä. Lapset suorittavat käytöskoulun innoissaan ja saavat ahkeruudestaan diplomit. Mitä mieltä lapset ovat käytöskoulusta? – Joo, se oli tosi kivaa!