Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kun mikään ei ole hyvä

Sihy-hanke käynnistettiin kaupunkilaisten demokraattisissa vaaleissa edustajikseen valitsemien kaupunginvaltuuston jäsenten yksimielisellä päätöksellä uudisrakennushankkeena, koska uimahallin ja Viikaisten koulun korjaaminen perusparantamalla osoittautui suunnilleen yhtä kalliiksi kuin uuden rakentaminen. – Ei kelpaa hankkeen vastustajille. Väärin päätetty, valtuutettuja on painostettu, tietoja ja laskelmia on salattu ja vääristelty. Sihy-hankkeesta on koko sen ajan tiedotettu niin yleisölle kuin poliittisille päättäjille enemmän ja avoimemmin kuin mistään aiemmasta rakennushankkeesta. – Ei ole kelvannut Sihyn vastustajille, tietoa on salailtu, pimitetty ja vääristelty. Hankkeen valmisteluun ja esisuunnitteluun on osallistunut poikkeuksellisen laaja joukko eri alojen asiantuntijoita ja tulevien käyttäjäryhmien edustajia. Jopa hankkeen tarjoajat SRV ja YIT ovat julkisestikin antaneet kiitosta poikkeuksellisen hyvästä ja perusteellisesta valmistelusta. – Ei kelpaa vastustajille. Huonosti suunniteltu, luokkatilatkin ovat aivan vääränlaisia. Todellisia asiantuntijoita ei ole kuunneltu. Hanketta on joka vaiheessa edistetty valtuuston yksimielisin päätöksin. – Ei kelpaa. Valtuuston jäseniä on painostettu ja uhkailtu, tietoa pimitetty ja vääristelty. Pari valtuutettua jälkikäteen räksyttää itse tekemässä olleita päätöksiä vastaan. Tulevasta Sihystä voitiin äskettäin SRV:n luvalla julkaista odotettuja havainnekuvia. Monen vastustajankin oli pakko myöntää, että upea rakennus on tulossa. – Mutta, väärään aikaan julkaistu, psykologista peliä kaupunkilaisten hämäämiseksi. Pelkkiä havainnekuvia, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Lopulta saatiin julkistaa hankkeen tarkat ja yksilöidyt kustannukset koko 20 vuoden sopimuskauden ajalta. – Mutta taas, väärään aikaan ja vääristellen julkistettu. Eivät kuitenkaan pidä paikkaansa, yli 100 miljoonaa menee varmasti! Valtuusto ei taipunut muutaman Sihyn vastustaja-aktivistin masinoiman massiivisen julkisen painostuskampanjan edessä. – Nyt korvaamatonta imagohaittaa aiheuttanut Sihy –riita onkin meidän Sihyn kannattajien syy. Hanke yritetään kaataa valitusten avulla. Onko uusikaupunkilaisen sielunmaisema todella noin uskomattoman synkkä? Onneksi ei, muutamia äänekkäitä yksilöitä lukuun ottamatta. Muitakin hankkeen epäilijöitä ja vastustajia kai on ja heillä on tietysti oikeus mielipiteeseensä. Uskon kuitenkin kaupunkilaisten suuren hiljaisen enemmistön olevan Sihyn kannalla ja näkevän sen tarpeellisuuden, monikäyttöisyyden ja kauneuden. Siksi Sihy ei kaadu valituksiin, mutta hanke viivästyy ja suurta taloudellista ja toiminnallista vahinkoa aiheutuu. Matti Ankelo Opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtaja Pro Uusikaupunki