Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Matkailu keskittyy kotikulmille – Saaristokunnat uskovat hyötyvänsä väljästä luontoympäristöstä

Matkailukesästä on tulossa poikkeuksellinen. Kun ulkomaille pääsy on rajoitettua ja riskialtista, matkailu keskittyy kotimaahan. Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry teetti maaliskuun lopussa kyselytutkimuksen, jonka mukaan yli puolet suomalaisista aikoo matkustaa Suomessa. Poikkeusolojen myötä erityisesti luontokohteet (43 prosenttia) ja päiväretket lähiseuduille (45 prosenttia) kiinnostavat suomalaisia.   Uudenkaupungin matkailusuunnittelija Irmeli Laaksonen arvioi, että Uudenkaupungin kaltainen pikkukaupunki hyötyy tilanteesta. – Ryhmät ovat miltei kaikki peruuttaneet tulonsa. Eniten ryhmiä olisi tullut toukokuun aikana ja kesäkuussa. Myös suurtapahtumien tuomat matkailijavirrat ovat menetettyjä. – Uskon, että Uudellakaupungilla on kuitenkin positiiviset mahdollisuudet saada kotimaan ja lähialueen matkailijat liikkeelle. Nyt etsitään rauhallisia ja turvallisia kohteita, väljyyttä ja myös luontomatkailukohteet ovat erittäin suosittuja. Samaa mieltä on myös Kustavin vapaa-aikasihteeri Markus Malmelin. – Isojen tapahtumien puuttuminen vaikuttaa omalta osaltaan matkailuun Kustavissa, mutta sen isoin vaikutus on varmasti tapahtuman järjestäjiin, eikä niinkään koko matkailuyrittäjien kenttään, hän arvioi. Malmelinin mukaan suurin osa matkailijoista tulee Kustaviin kuitenkin saaristoluonnon vuoksi. – Saariston rengastiet jatkavat kauttaan syyskuulle ja varmasti tätä myöten myös yrittäjät pidentävät kauttaan syksylle. Lomakaudet ovat mitä ovat, mutta toivottavasti syksyllä ihmisiä kiinnostaa lähteä kokemaan saaristoluontoa viikonloppuretkelle.   Myös Uudessakaupungissa sesonkia pyritään venyttämään syksyyn ja talveen. – Saaristo on upea syksylläkin. – Matkailu varmaan osittain muuttaa jonkin verran muotoaan, Laaksonen arvelee. Hän uskoo, että pitkien lomien tai matkojen sijaan ihmiset tekevät elämyksellisiä, lyhyitä irtiottoja arjesta. – Näitä irtiottoja voi olla pitkin vuotta, silloin tällöin, eikä aika ole sidottu niinkään loman ajankohtaan. Hän muistuttaa, että vaikka tämä kesä on poikkeuksellinen, matkailupalveluita on silti tarjolla. Museot ovat auki, risteilyt toteutetaan ja myös opastettuja kävelykierroksia järjestetään. – Kunhan rajoituksista päästään voi talvella Uuteenkaupunkiin tulla kulttuurimatkalle. Teatteri, konsertit ja museot tarjoavat elämyksiä kulttuurimatkailijalle.   Uusikaupunkilaiset äiti ja tytär, Maaret Peltovirta ja  Noora Peltovirta , istuskelivat keskiviikkona kahvilla Pakkahuoneen rannassa auringosta nauttien. Kahvit oli ostettu luukkumyyntipisteestä ja istuinsijana oli esiintymislavan kulma, kun kahvilakalusteet ovat vielä rajoitusten vuoksi pois käytöstä. Maaret ja Noora juovat todennäköisesti toisenkin kerran kahvit samassa paikassa, sillä kumpikaan ei ole tehnyt mitään matkasuunnitelmia. – Minulla ei ole mitään suunnitelmia kesäksi. Aloitan työt 1. kesäkuuta. Katsotaan, mitä kesä tuo, Noora Peltovirta sanoo. Maaret Peltovirta kertoo, että perheen koira on saamassa pentuja juhannusviikolla. – Eiköhän siinä ole puuhaa koko kesäksi, hän naurahtaa. Peltovirrat arvelevat, ettei matkailusesongista tule tänä kesänä normaalia. – Ehkä veneilijöitä tulee Uuteenkaupunkiin, mutta tuskin yhtä paljon kuin normaalisti ja tuskinpa ulkomailta asti. He itsekään eivät ole suunnitelleet matkaa mihinkään, kun ei tästä pandemiasta tiedä, mihin suuntaan se on menossa. – Jos syksyllä pääsen Lappiin, niin olen tyytyväinen, Maaret Peltovirta toteaa.