Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Osa Nummen koulun tiloista poistuu käytöstä – Nousiaisten oppilaita Paijulaan vielä yhdeksi lukuvuodeksi

Nousiaisten kunta poistaa osan Henrikin yhtenäiskoulun Nummen yksikön tiloista opetuskäytöstä. Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti lisäksi jatkaa lakkautettavan Paijulan koulun käyttöä opetuksessa niin, että yhtenäiskoulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat opiskelevat siellä vielä ensi lukuvuotena. Lautakunta pyytää teknistä lautakuntaa tekemään tarvittavat korjaustoimet, jotta Nummen koulussa käyttöön jäävät 6–8 luokkatilaa soveltuvat opetuskäyttöön. Lisäksi tarkoituksena on se, että käyttöön jäävät myös jakelukeittiö, ruokasali, liikuntasali ja käsityöluokka. Lautakunnan päätös syntyi äänin 6–2. Pohjaesitystä kannattivat Tuula Mattila (kok.), Hannu Mattila (kok.), Susanna Kolhi (kok.), Jari Olli (kesk.), Henrik Husar (sd.) ja Jenni Palomäki (vas.). Jenni Kajala-Jokinen (kesk.) esitti Juha Vyyryläisen (kesk.) kannattamana, ettei Nummen koulukiinteistöä enää käytettäisi, vaan teknisen toimi järjestäisi vaihtoehtoiset tilat syksyksi. Nummen kouluyksikössä on pyritty parantamaan sisäilman laatua kaksi vuotta sitten tehdyn kuntotutkimuksen, käyttäjiltä saatujen kommenttien ja teknisen osaston omien selvitysten perusteella. Tänä vuonna koulukiinteistössä on tehty sisäilmatutkimus. Lisäksi merkkiainetutkimuksella selvitettiin ulkovaipan sisäkuoren ja rakenneliittymien ilmatiiveyttä eri puolilla rakennusta. Sisäilmatutkimuksen mukaan kuitupölyarvot ovat laskeneet Nummen kiinteistössä hyväksyttävälle tasolle. Juuri kuitupöly on yksi eniten hengitystieoireita aiheuttavista tekijöistä. Koulurakennuksen ilmanvaihdossa on kuitenkin edelleen puutteita. Tutkimuksen mukaan osa tiloista on yhä niin alipaineisia, että rakenteista pääsee sisäilmaan haitallisia aineita. Ilmanvaihtoa on säädetty useaan otteeseen. Lisäksi joissakin luokkatiloissa havaittiin lattiarakenteissa sellaisia kohonneita kosteuspitoisuuksia, joista ei saatu merkkejä kevään 2018 kuntotutkimuksessa. Teknisen johtajan Jarmo Rauvolan arvion mukaan syynä saattaa olla se, ettei ulkopuolinen salaojitus toimi kunnolla ja lisäksi lattiapinta on samalla tasolla maanpinnan kanssa. Sateinen viime vuosi lisäsi osaltaan kosteusrasitetta. Nousiaisissa on päädytty siihen tulkintaan, että 1950-luvulla rakennetun vanhan osan käyttö ei ole mahdollista ilman mittavaa remonttia. Jo aiemmin vanhan osan entiset asuin- ja kellaritilat on poistettu koulukäytöstä. Sen sijaan 2000-luvulla rakennetun lisäosan käytölle ei arvioida olevan esteitä, jos samalla käytävällä sijaitseva vanha osa suljetaan pois käytöstä ja ilman sekoittuminen tilojen välillä estetään. Lattiarakenteiden kosteuden vuoksi 1980-luvulla rakennetussa osassa käyttäjillä on todettu oireita. Suojaseinän avulla kolme luokkahuonetta voitaisiin edelleen pitää käytössä. Selvitysten perusteella Nummen koulussa olisi 6–8 luokkahuonetta, joita voitaisiin edelleen pitää opetuskäytössä pienillä kunnostustoimilla tarvittavat 2–3 vuotta. Henrikin yhtenäiskoulun uudisosan pitäisi valmistua syksyllä 2021, mutta sen jälkeen Nummen tiloja tarvittaisiin vielä yhtenäiskoulun B-osan remontin aikana väistötiloiksi. Tällä hetkellä Nummen kouluyksikössä on 175 oppilasta esikoululaisista nelosluokkalaisiin saakka. Kun osa koulutiloista jää pois opetuskäytöstä, Nummelle voidaan sijoittaa kolmos- ja nelosluokkalaiset eli yhteensä 82 oppilasta. Yhteensä 78 oppilaan ykkös- ja kakkosluokkalaisten joukko opiskelee ensi lukuvuonna Paijulassa, jossa nykyiset tilat soveltuvat opetuskäyttöön. Oppilaat kuljetetaan Nummelta Paijulaan linja-autokyydeillä. Tästä aiheutuu kustannuksia arvion mukaan noin 30 000 euroa. Kahdelle esioppilasryhmälle saadaan tilat ilman lisäkustannuksia Vappulan ja Nuppulan päiväkodeista.