Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Lemulaisen aluksen haaksirikko 1712

Syksyllä 1712 matkustajia ja lastia kuljettanut lemulaisen kipparin alus kaatui myrskyssä Ahvenanmerellä. Ruotsalainen kalastajavene osui pelastukseksi siihen merihätään. Laivan kaatuminen silti aiheutti seitsemän ihmisen hengen menon. Reitit Tukholmaan ovat vanhastaan olleet hyvinkin tuttuja suomalaisille talonpoikaispurjehduksen harjoittajille. Tukholmaan myös suuntasi lemulainen kippari Henrik Påhlson aluksineen syyskuussa 1712. Hänen aluksellaan oli silloin väkeä Maskusta, Mynämäestä, Lemusta ja Taivassalosta sekä paljon lastia. Kippari Henrik oli Paavaisten kylästä, joka kuului vanhassa pitäjäjaossa Lemun pitäjään. Mikaelin päivää edeltävän päivän aamuna Henrikin alus oli Ahvenanmaan Rödhamnissa. Matkaa jatkettaessa alus joutui kuitenkin Rödhamnin ja Ruotsin rannikon välillä merihätään. Vuoden 1713 talvikäräjillä maskulainen Simon Henriksson kertoi tapahtuneesta siinä mukana olleena. Merellä oltaessa oli noussut luoteismyrsky, joka oli repinyt purjeen. Alukseen oli tullut vettä. Simon Henriksson kertoi koettaneensa muutamien muiden kanssa pelastautua aluksen jollalla. Myrsky oli kuitenkin kaatanut aluksen niin, että sen isomasto oli rojahtanut jollan päälle. Jollasta oli jouduttu veden varaan. Sitten Simon ja kolme muuta olivat kaatuneen maston köysistön avulla päässeet merestä aluksen päälle. Alus ei ollut uponnut, vaan oli jäänyt ajelehtimaan. Päivää myöhemmin muuan isäntä Ruotsin puolelta Sundskäristä oli pelastanut kalastajaveneeseensä yksitoista hylyllä ollutta. Tässä haaverissa oli menehtynyt kuusi miestä ja yksi nainen. Asiakirjoista ei selviä, oliko ihmisiä kuollut hukkumalla, hylyn päällä kylmyyteen menehtymällä vai miten.   Vuoden 1712 lopulla tuohon haaveriin liittyviä anomuksia oli esitetty maaherran ratkaistaviksi. Niillä kai haluttiin vapaavuosia veronmaksusta. Maaherra katsoi, että alukselle ja lastille sattuneet vahingot pitää tutkia käräjillä. Vahinkojen tutkiminen niin toimitettiin. Alus luettiin vahinkoja arvioitaessa kippari Henrik Påhlsonille kuuluneeksi. Tämä Henrik oli yksi sen haaverissa menehtyneistä. Lastissa merkittiin olleen runsaasti silakkaa eri omistajilta. Sitä oli ollut aluksella toistasataa tynnyriä. Monenlaista muuta tavaraa, kuten lihaa, voita ja herneitä oli kuulunut samaan lastiin. Alukseen oli tuotu kolme lehmää ja kaksi vasikkaa sekä myös siipikarjaa. Lastista ei oltu saatu talteen mitään. Lautamiehet todistivat käräjillä, että haaksirikon vuoksi monet olivat joutuneet suureen köyhyyteen. Lastia menettäneillä ei ollut suoloja eikä varaa ostaa niitä mahdollisten tulevien kalansaaliiden suolaamiseksi. He selviytyäkseen tarvitsisivat vapautuksia maksuista, ilmoittivat lautamiehet. Aivan ongelmitta ei tuo anomusasia vuonna 1713 ehkä järjestynyt, mikäli järjestyi ollenkaan. Sinä vuonna paljon virkamiehiä lähti pakomatkalle Suomesta Ruotsiin. Suuri Pohjan sota oli tullut sellaiseen vaiheeseen, että Suomen joutuminen vihollisen miehittämäksi osattiin ennakoida. Isonvihan miehityskausi pian alkoikin ja kesti noin kahdeksan vuotta.   Simon Henrikssonin kertomuksesta ei tarkoin selviä, ketkä kaikkiaan olivat siirtyneet jollaan ennen aluksen kaatumista. Ei selviä sekään, määräsikö aluksen kippari, ketkä jollaan menisivät. Jollalla olisi ollut ehkä myrskyssäkin mahdollista päästä maihin ja lähettää apua muille laivassa olleille. Syksyllä 1752 Rödhamnin ja Ruotsin välillä sattuneesta taivassalolaisen aluksen haaksirikosta oli joitakuita selviytynyt jollalla maihin. Siinä haaksirikossa oli kahdeksan menettänyt henkensä vuotavan aluksen vajottua mereen. Esa Laukkanen