Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Askaisten kirjasto pääsee uusiin tiloihin kesäkuussa – Omatoimijärjestelmän käyttöönotto lykkääntyy ehkä syksyyn

Osa Askaisten kirjaston aineistosta on jo siirtynyt vanhoista tiloista uusiin kylätaajaman pääväylän toiselle puolelle. Muutto alkoi toukokuun alkupuolella. – Aikuisten kaunokirjallisuus on hyllyissä ja nyt pakataan muuta aineistoa. Siihen pyritään, että kirjasto avautuisi uusissa tiloissa kesäkuun alussa, lähikirjastonhoitaja Mari Tyni sanoo. Suunniteltua omatoimijärjestelmää ei kuitenkaan saada käyttöön vielä kesällä. Laitteisto on tilattu, mutta sen asentaminen lykkääntyy näillä näkymillä syksyyn. Kesäkuussa ja elokuussa Askaisten kirjasto on avoinna maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 15–19 sekä torstaisin kello 12–16. Heinäkuussa kirjasto on suljettu. – Aukioloaikoihin tulee muutoksia sitten, kun omatoimikirjasto on käytössä, mutta näistä ei ole vielä tehty päätöksiä. Askaisten kirjaston uudet tilat piti ottaa käyttöön jo pääsiäisen jälkeen, mutta koronavirus muutti suunnitelmia. Kirjasto siirtyy heikkokuntoisesta Hietarannan kiinteistöstä entisen terveystalon yhteydessä olleeseen asuntoon. Kirjastoremontin kustannusarvio on noin 20 000 euroa. Hinta pysyy kurissa myös siksi, että kirjaston vanhat kalusteet siirtyvät uusiin tiloihin. Askaisten kirjasto on suljettu kesäkuun alkuun saakka, mutta kirjakassitilauksia voi taas tehdä.